Autonomiapäivä

Aamu alkoi 5:45 jolloin hyökkäsin suihkuun. Vähän kuuden jälkeen olin jo olut kädessä yläkerrassa kyttäämässä aamiaista. Aamiainen oli runsas, perinteinen australialainen aamiainen. Tarjolla oli paistettuja munia, pekonia, paahtoleipää, voisarvia, pannukakkuja, munakasta ja lisäkkeitä. Sen jälkeen oli tarjolla juomispelejä, nakujuoksentelu ja juomista. Valitsin juomisen, koska en tykkää juomispeleistä, enkä ole oikein juoksukunnossa. Muutama kaveri olikin oksentanut jo aamuseitsemän aikoihin.

Yhdeksän jälkeen aamulla olimme yliopiston baarissa, jossa bileet olivat jo kovassa käynnissä. Päälavalla oli syömiskilpailut käynnissä Fear Factor -tyyliin. Kilpailijat siis yrittivät syödä kilpaa kaikkea ei niin maukasta. Kisa oli vähän sekalaisesti järjestetty, sillä kilpailijat pystyivät syömään omaa tahtiaan mitä lystää. Voittajaksi selviytyikin kaveri, joka ei syönyt niin paljoa kuin häntä syömisessä edellä olleet, mutta oksentamaan menneet kilpailijat.

Seuraava kilpailu oli ryhmäjuomiskilpailu. Kaksi neljän hengen joukkuetta kisaili juomalla olutta sillä lailla, että vain yksi tiimistä joi oluttansa samaan aikaan. Ilmeisesti paikalliseen tyyliin lava oli täynnä sinne kuulumattomia, ja joka välissä oli ihmeellisen pitkiä taukoja.

Viimeinen seuraamani kilpailu oli ilmakitarakilpailu. Lavalle hyppäsi itse kilpailijan lisäksi parhaimmillaan kuusikin muuta sankaria kilpailijan lisäksi kuulutuksista ja järjestysmiehistä huolimatta. Kaikki taitavat haluta olla tähtiä täällä suunnassa, tosin anonyymisti :)

Ehkä minua kiukuttaa nämä asiat vain siksi, kun omat jalat ovat muussia. Tosin humala toimi aika hyvänä puudutuksena, ja välillä tunsinkin oloni melkein terveeksi. Seuraavaksi pitäisi kai hyökätä suihkuun ja pestä päähäni piirretyt kiharat pois. Sen jälkeen lounaan pitäisi olla tarjolla.

Talvitaudit ja jalkapäivitys

Kaikki kämppikseni ovat olleet sairaana tällä viikolla. Kaikki he ovat vilustuneita. Odotan vain, että milloin minäkin saan saman taudin. Vilustuminen ei tosiaan kovin kylmää keliä näytä kaipaavan.

Jalat tuntuvat ehkä paranevan pikkuhiljaa. Olen alkanut rasittaa pikkuisen enemmän vasenta jalkaterää ja kipu on pysynyt melko vakiona. Oikea reisi taas on saanut suuren kellertävän sinisen läikän, ja senkin kanssa pystyn olemaan hieman varomattomampi. Silti ei ole mitään asiaa mennä asettamaan sille painoa, jos jalka on yhtään koukussa.

Huomenna pitää herätä kuudeksi aamulla ryyppäämään. Kyseessä on ylioppilaskunnan viettämä autonomiapäivä. Eli juhlanaihe on yliopiston itsenäistymisen vuosipäivä tai jotain. Toivottavasti en loukkaa jalkojani pahemmin, luvassa on ainakin pari kilsaa kävelyäkin :/ Onneksi kuudelta illalla voi hyvällä omatunnolla kuulemma alkaa nukkumaan jos siltä tuntuu.

Bisnestä Newcastlen yliopiston malliin

Eilisillan eBusiness-luennoilla sai taas kummastella. Luennoitsija esitti yrityksen viisi haastetta ja mahdollisia ratkaisuja niihin. Ihmettelyn aihe oli se, että esityksen näkökulma yrityksen sidosryhmiä kohtaan oli vihamielinen, vaikka ratkaisut olivat monesti samoja kuin ystävällisemmällä otteella.

Miten estetään asiakkaita vaihtamasta kilpailijoihin? Yrittämällä lukita ne oman firman tuotteeseen niin, että toimittajan vaihtaminen tulee kalliimmaksi. Esimerkkinä luennoitsija käytti kanta-asiakaskortteja. Näillä on mahdollista saada asiakas luulemaan, että on edullisempaa pysytellä vanhassa toimittajassa. Meidän koulussa opetettu näkemys kanta-asiakaskortteihin on sellainen, että niillä voidaan nostaa asiakastyytyväisyyttä ja siten asiakasuskollisuutta.

Toinen kikka koskee uusilta kilpailijoilta suojautumista. Tämä voidaan toteuttaa nostamalla markkinoilletunkeutumiskustannuksia. Esimerkkinä kuriiripalveluiden tarjoama pakettien paikannuspalvelu netissä. Idea on, että mahdollinen uusi kuriiripalvelu joutuisi investoimaan vastaavaan järjestelmään. Minä näen pakettien paikannuspalvelun Internetin avulla valtavan hienona tapana vastava asiakkaiden toiveisiin ja vähentää kustannuksia, joita tulee siitä kun asiakkaat soittavat pakettiensa sijainnin perään.

En halua kuulostaa hipiltä, kun väitän, ettei tällainen agressiviinen selviytymistaistelu tyylinen näkökulma bisnekseen ole kovin hedelmällinen kenellekään. Millainen ilmapiiri on yrityksessä, jossa mietitään kuinka harhauttaa asiakasta käyttämään enemmän rahaa, tai kuinka tehdä kilpailijoiden elämä surkeammaksi? En sano, että kilpailijoiden päätäkään pitäisi silittää, mutta on päivänselvää, ettei yritysten panostukset kilpailunestokikkailuihin ole mitään muuta kuin tappiota yhteiskunnalle. Jos naapuri pärjää paremmin, on kehittävämpää herjaamisen sijaan katsoa peiliin.

Australialaisten koulutus

Henkilöstöhallinnan kirjaa lueskellessani törmäsin mielenkiintoiseen kohtaan, mitä sivusinkin jo toukokuussa. Ensin siinä todetaan, että Australian pitää yrittää muuntautua "onnekkaasta maasta" "älykkääksi maaksi". Tällä siis viitataan siihen, että hyvät luonnonvarat eivät enää välttämättä riitä pitämään elintasoa korkealla. Seuraavaksi todetaan että takavuosien verohelpotukset koulutuksen tukemiseksi eivät ole oikein onnistuneet, ja verotäkyt onkin sittemin hylätty. Toisin sanoen usko Australiaisten koulutustason nostamiseen koulutuksen itsensä avulla on mennyttä. Seuraava keino, mistä ei tosin kirjassa puhuttu, on yrittää tehdä samalla lailla kuin USA, eli tuomalla osaamista maahan muualta. Nykyinen politiikka on antaa hyvin koulutetuille työpaikan löytäneille ihmisille pysyvä viisumi ilman vitkasteluja. Suhtaudun tällaiseen politiikkaan varauksella.

Vessat

Vielä kuudenkin kuukauden Australiassa olon jälkeen on näköjään mahdollista tajuta mitä ihmeellisimpiä eroja Suomen ja Australian välillä, joihin on törmännyt päivittäin. Vessoihin on poikkeuksetta kaksoisovet. Toteutustapa vaihtelee vähän, mutta yleisestä tilasta on käytännössä mahdotonta päästä pöntölle tai pisuaarin äärelle vain yhdellä ovenavauksella. Monesti toteutus on metrin pituinen käytävä, jonka molemmissa päissä on ovi. Lisäksi ovet avautuvat ainakin pöntölle mentäessä melkein poikkeuksetta sisään päin. Yhdistettynä siihen, että pöntöt ovat usein melko pienessä tilassa ja ovi kohtuullisen suuri, minulla on joskus ongelmia päästä sisään ja sulkea ovi, sillä vartaloni on oven tiellä. Pitäisi kai istuutua pöntölle ensin ja sitten vasta kokeilla sulkea ovea.

Toinen kummalta tuntuva asia on, että autojen sähköikkunoiden napukat siirtävät ikkunaa täällä aina eri suuntaan kuin luulisin.

Lopuksi vähän tylsää sairaskertomusta:

Tämän päivän kohokohtani oli huomata sattumalta iltapäivällä juuri ennen kouluun lähtöä, ettei tänään ollutkaan koulua. Olin jo ehtinyt kehittää ärtyisän olon, koska edessä olisi ollut 40 minuutin tuskantäyteinen nilkuttaminen. Pikkuhiljaa jalat ovat alkaneet parantua. Vaikkei oikean reiden oikistajalihasta pysty vielä merkittävästi rasittamaan, niin pystyn kuitenkin koukistamaan jalkaa jo alle 90 asteen kulmaan ennen kipua. Toisaalta vasemman jalkaterän/isovarpaan turvotus on alkanut laskea, ja punainen väri on vaihtunut osin siniseksi. Tästä on hyvä jatkaa :)

Linkkailua ja pikkuihmeitä

Aamulla tuntui tyhmältä mennä kouluun, kun vuorossa oli lähinnä harjoituksia Excelin kanssa. Ikävä kyllä harkoissa jotain tärkeääkin tietoa, joten eihän siinä muu auttanut kuin lähteä linkkailemaan. Monesti tulee aina ihmeteltyä, miksi jotkut hyvin vanhat ihmiset vaivautuvat edes ulos, kun ne ei pysty liikkumaan juuri kilpikonnaa nopeammin. Luulisi moisen olevan pelkkää tuskaa. Tänään sitten pystyin toteamaan asian käytännössäkin. Päälle kilometrin koulumatkaan menee normaalisti noin kahdeksan minuuttia, mutta tällä kertaa päälle 20 minuuttia. Jos tuollainen matelu jo itsessään ei olisi yhtä tuskaa, niin kun ottaa huomioon, miten paljon sattuu hidaskin liikkuminen, mieli tekisi alkaa huutamaan.

Excelin harjoitusluokassa oli jokaisen koneen optiselle hiirelle varmaankin kyseisten koneiden myyjän logolla varustettu hiirimatto. Harmittavasti kyseiset hiirimatot eivät vain toimi ollenkaan optisten hiirien kanssa. Antaa aika asiantuntevan kuvan tietokoneliikkeen osaamisesta, kun ei onnistu edes hiirimaton valinta.

Opettajan astellessa luokkaan rollaattorin avustamana aloin pohtia, miksi tämän koulun opettajat ovat niin paljon vanhempia kuin esim. Tampereen Teknillisen Yliopiston. Toisen kurssin luennoitsija taas on puolikuuro...

Seuraavan luennon alkua odotellessa minulla oli vaikeuksia olla tuijottamatta. Näin ihmisen, joka oli ruumiinmuodoltaan kuin ilmetty Plussa-pallo-hahmo. Vain oranssi puku puuttui. Suunnattomasta ylipainosta johtuen hän käveli suunnilleen samaa tahtia kuin minä, ja muutaman askelman alaspäin meneminen oli suuri operaatio. Mikä saa ihmisen syömään niin paljon?

Myöhäiset synttärit

Tänään oli tarkoitus syödä ateria rakennuksen (=kaksi asuntoa ja 15 asukkia) kesken. Odottelimme Janessan ja Erinin kanssa alakerrassa ruoan valmistumista yläkerrassa katsellen Simpsoneita, kun Janessa sanoi, että muut ovat järjestämässä meille yllätysjuhlia. Täytimme molemmat 23 vuotta pari viikkoa sitten, mutta olimme silloin matkoilla, joten juhlat oli nyt sitten myöhemmin. Hänenkään ei olisi pitänyt tietää, mutta hän on meuhannut unohdetuista synttäreistään nyt muutaman viikon, ja on ollut tosi tarkkana sitten koko aika :) Osittain siitä syystä tein sen kakunkin. Jotta hän rauhottuisi :)

Kun sitten viimein ruoka oli valmista, raahauduin yläkertaan, mikä ei ollut kovin helppo operaatio maastopyöräilyn jälkeen... Perillä ihmiset lauloi onnittelulaulua, ja sitten söimme oikein hyvän aterian. Ennen jälkiruokaa avattiin lahjat, ja minä sain oluttuopin, missä lukee "Australia's number 1 lover" ja kuusi pulloa hyvää tummaa olutta :)

Jälkiruoaksi meillä oli suklaakakku, minun kakku, suklaakeksejä ja jäätelöä jonkun toffeemaisen kastikkeen kanssa. Tässä vaiheessa kaikki olivat tosin jo aivan täynnä, joten jälkiruoka oli vähän ahtamista. Kakkuni onnistui kohtalaisesti. Pohja oli pikkasen korventunut ja päälliskerrokset vähän kuivahkoja, mutta kyllä kaikki ainakin valehtelivat sen olevan hyvää :) Seuraavasta kakustani tulee sitten vähän parempi :)

Maastopyöräilyä

Eilen käytiin Louisen, Shannonin, Shannonin kaverin Peten ja tämän tyttöystävän kanssa syömään erääseen Rugby-klubiin. Tämän jälkeen jatkoimme Läheiseen baariin, jossa Shannon ja Pete lauloivat kilpaa karaokea. Pojat on kyllä harjoitellu sitä puuhaa, joten korvat ei oikeastaan edes kärsineet :) Yllättäen naiset käytti aikansa katsoen baarin ruudulta krikettiä, josta sainkin pienen oppitunnin. En muista monelta palasin kotiin.

Aamulla heräsin kymmeneltä ikävässä krapulassa ja mietin, että voinko jättää kakun tekemisen väliin ja vain nukkua. Päädyin siihen tulokseen, etten voi :) Rankassa krapulassa aloin sitten muistelemaan reseptiä ja kyllähän sieltä jonkun näköinen kakku putkahtikin. Laitoin sen jääkaappiin maustumaan ja söin nopeasti jotain aamupalaa. Iltapäivä kuluisi maastopyöräillessä.

Shannon ja Pete ovat ahkeria maastopyöräilijöitä ja pienen ajomatkan päässä sijaitseva Mount Sugarleaf on unelmapaikka tätä puuhaa varten. Siellä järjestetään lajin kansainvälisiäkin kilpailuja, joten radat ovat todella hyviä. Kevyessä krapulassa siirrettiin ensin Shannonin auto vuoren juurelle, ja sitten mentiin pakettiautolla pyörien kanssa vuoren huipulle. Mietin, että onkohan se hifistelyä, kun minulle annettiin ajolasit. Kypärän ja hanskat puin kiltisti. Porukkaa menee usein sairaalaan sieltä.

Pyörä oli aika hyvälaatuinen, takajarru oli tosin vähän tehoton, ja uskokaa tai älkää , Australiassa pyörien käsijarrut ovat toisin päin kuin Suomessa. Oikea jarru jarruttaa siis etupyörää. Sitten eikun viilettämään todella kuoppaista "tietä" pitkin alaspäin.

Ekaksi homma tuntui luistavan kuin rasvattu ja annoinkin vauhdin nousta melko nopeaksi. 200 metrin päässä aloituksesta alkoi tuntua siltä, että nyt on liikaa vauhtia, mutta jarrutus oli vähän hankalaa kun pyörä liiteli puoliksi ilmassa. Vaistonvaraisesti tiukka jarrutus oikealla kädellä ja pyörä jäikin matkalle :) Itse jatkoin vielä vähän matkaa ja sitten ei niin pehmeä lasku kivikkoon. Mukana oli vähän tuuriakin. Verta tuli vain yhdeksästä eri paikasta, ja siellä täällä sattuu kivasti :) Pienen pölyjen pyyhinnän jälkeen pyörä pystyyn ja jatkamaan matkaa. Tästä lähtien aloin pitämään vähän paremmin huolta, ettei vauhti menisi liian kovaksi :)

Päästyämme vuoren juurella lähdimme vetämään tasamaalla kulkevaa rataa. Rata on tosin tasamaata vain siinä mielessä, että siinä oli yhtä paljon nousuja kuin laskuja. Ennakkoon minulla oli vähän sellainen kuvitelma, että tällainen tasamaalla rälläily olisi aika raskasta jaloille, mutta yllättävän vähän silläkin radalla joutui polkemaan. Pyörä oli ihmeellisen kevyt. Tämä reitti oli kapeampi kuin edellinen ja yhden jyrkän kohdan jälkeen polku kaartui vähän vasemmalle, josta paljastui kohtuullisen iso puunrunko. En saanut väistettyä sitä, joten taaskin pyörä ja matkalle, mutta minulla ei enää huvittanut konttailla, ja pystyinkin yllätyksekseni kiipeämään tangon yli ja vain juoksemaan eteenpäin kaatumatta, vaikka matkalla oli kantoja, puskia ja muita esteitä :) Onneksi niin, sillä ekasta kaatumisesta oli paikat jo ihan riittävän tohjoina.

Reilun tunnin pyöräilyn jälkeen oli aika panna hanskat naulaan tältä päivältä ja palasimme takaisin sivistykseen. Paljon tarvitun suihkun ja haavojen puhdistuksen jälkeen tein kakun viimeisen vaiheen eli kuorrutuksen. Kakku on nyt valmis ja parin tunnin kuluttua tiedän, että maistuuko se hyvältä vai pahalta :) Tästä pöydän äärestä ei paljo tekisi mieli nousta, koska kävely iskusta turvonneen reisilihaksen kanssa tekee melko kipeää. Onneksi vasen käsi selvisi sentään kokonaan ilman naarmuja :)

Etiikkaa

Verkottunut yhteiskunta -kurssin luennolla puhuttiin tänään etiikasta tarkoituksena saada pohjustusta ilmeisesti tuleville luennoille. Kyseessä oli melko pintaraapaisua, mikä on tietty oletettavaa kun kurssin pitäjä on kuitenkin tietotekniikan osastolta. Ymmärsin, että kurssi on pakollinen it-alan opiskelijoille, koska "heidän pitää oppia etiikkaa ollakseen vastuullisia työssään". Tämä ei välttämättä ole motivoivin lähestymistapa kurssiin...

Parhaiten luennosta jäi minulle mieleen luennoitsijan aksentti ja luennoimistyyli. Huomasin jossain vaiheesas luentoa, että luennoitsija korostaa luonnottomasti melkein jokaisen sanomansa lauseen viimeistä sanaa. Kyseinen virhe on käsittääkseni yleinen lähinnä ihmisille, joilla ei ole kauheasti esiintymiskokemusta, mutta tämän kurssin luennoitsija on noin 60 vuotias mies, joka kalvoista päätellen on pitänyt yksin kyseistä kurssia ainakin 5 vuotta. Tämä yhdistettynä kohtalaiseen aksenttiin, siihen ettei hän katso opiskelijoita puhuessaan ja asioiden pintapuoliseen käsittelyyn luentokalvojen johtamana antaa hänestä aika amatöörimäisen kuvan.

Toisaalta hänellä on ikää, hän ei pelkää oppilaita, ja käyttäytymisestä paistaa, että kaikki on nähty jo. Ehkä häntä ahdistaa, koska hän opettaa laitoksen helpointa kurssia. Tai sitten hänellä vain pyörii mielessä yliopiston talousahdinko, minkä yhtenä seurauksena 400 ihmistä saa/sai potkut. Ehkä minä analysoin häntä vain siksi, että luulen osaavani kurssin aihealueen täydellisesti jo aiemmasta kokemuksesta.

Tänään olisi lukukauden aloittajaisateria. Pukeudutaan vähän normaalia paremmin, mutta juodaan normaaliin tapaan. Pitäisi tulla kivaa. Yritän vielä tässä vaiheessa pitää paidan ylintä nappia kiinni, mikä ahdistaa hiukan. Ehkä ahdistus lähtee muutaman oluen myötä. Tai sitten ylin nappi tulee avattua. Kai kauluspaitaan tottuu... Kravattisolmun osaan jo tehdä, tosin yleensä joudun tekemään sen vielä noin kolmeen kertaan, että tulee kunnollinen :)

Introduction to Management and Organisational Behaviour

Nyt on hyvä mieli. Tämä kurssi vaikuttaisi olevan täyttä asiaa. Luennoitsija osaa puhua tarttuvasti ja ei jumitu samoihin asioihin. Tosin ehkä vähän sotii minun oppimistapaani vastaan, että tämäkin luennoitsija tykkää muistiinpanojen tekemisestä. Hän kehoitti alkutunnista kirjoittamaan ylös, että johtajat saavuttavat tuloksensa muiden ihmisten kautta. Kaikki muut alkoivat kirjoittamaan sitä ylös, mutta minä vain seurasin, kun luennoitsija toisti tämän vielä muutaman kerran. No tajusin tästä, että hän varmaan haluaa aivan kaikkien kirjoittavan sen ylös, ja aloin kaivelemaan välineitä repustani. Tällä välin luennoitsija puheensa keskellä oli kerännyt kurssikuvauksen, mikä on pieni paperipinkka kurssiin liittyviä asioita, ja tarjosi sitä minulle. Näytin hänelle, että minulla on se jo, ja jatkoin kynäni kaivamista. Seuraavaksi hän tarjosi minulle taaskin puheensa ohella kynäänsä, mutta samalla hetkellä sain otteen omasta kynästäni ja näytin sitäkin hänelle, ja aloin kirjoittamaan lausetta ylös.

Todella mukaansatempaava luennoitsija siis, kun viitsii melkein kädestä pitäen auttaa oppimaan yksittäistä ihmistä noin kahden sadan ihmisen joukosta :) Toisaalta pääsin varoittavaksi esimerkiksi siitä, että jos kyseinen luennoitsija kehottaa kirjoittamaan jotain ylös, niin sen joko kirjoittaa itse tai sitten luennoitsija auttaa kirjoittamaan :)

Toivon vain, ettei kaikki luennot kuluisi muistiinpanojen tekemiseen, sillä kuten on jo aiemmin täällä todettu, kaikki puhuttu menee ohi korvieni silloin, kun yritän kirjoittaa.

Luennoitsijalla oli tällä kertaa kahden tunnin tarkkaavaisuudelle kirjapalkintoja. Hänellä oli muutama ylimääräinen 60 euron arvoinen kurssikirja, mikä on pakollinen kurssille. Ymmärsin alkuun, että kirjat saisi seitsemän ensimmäistä, jotka vastaisivat oikein luennon lopuksi ilmoitettuun seitsemään kysymykseen. Tehtyäni rahapalkinnnon toivossa muistiinpanoja (=lunttilappua) tähän testiin, ja saatuani kirjoitettua vastaukset ylös kaikkiin seitsemään kysymykseen samaan aikaan, kun ne esitettiin, olikin pieni pettymys, kun paljastui, että kaikki vastaukset laitettiin säkkiin, josta luennoitsija otti yhden kerrallaan, ja kirjan sai jos vuorossa ollut yksittäinen kysymys oli oikein. Eli käytännössä kirjoista tulikin lähinnä arvonta. Tosin vain noin joka toinen pussista nostetuista lapuista sisälsi oikean vastauksen vuorossa olleeseen kysymykseen. Grr! :) Inhoan kisoja, joiden palkinnot loppujen lopuksi arvotaan melkein riippumatta tuloksista :)

Janessa kysyi muutama päivä sitten, että milloin minä valmistan meille suomalaista ruokaa. Paha kysymys, varsinkin kun en yleensä kokkaa, eikä mieleeni tule yhtään sopivaa suomalaista perinneruokaa. Saa laittaa palautetta jos tiedätte mitään hyviä :) Keksin kuitenkin hyvän korvikkeen. Yritän tehdä näillä näkymin sunnuntaina täytekakun. En tiedä, että pitäisikö sanoa perinteisen suomalaisen täytekakun, koska täällä en ole vastaavia nähnyt :) Reseptin ongin jo Internetistä martoilta, ja tänään pitäisi mennä kauppaan ostamaan tarveaineet. Vähän jännittää, että onnistuuko se kakku :) Kakku on muuten siinäkin mielessä hyvä, että Janessalla ja minulla oli molemmilla synttärit lomien aikana, ja kummankaan synttäreitä ei ole vielä juhlittu mitenkään :)

Koulun alku

Tänään oli iltaviidestä iltaseitsemään luennot aiheena eBusiness. Kurssikuvauksessa kyseinen kurssi näytti tosi hyvältä ja mielenkiintoiselta, mutta käytöntä oli vähän toista. Ensimmäinen tunti kului siihen, kun luennoitsija selitti datan, informaation ja osaamisen merkityksiä ja suhtautumista toisiinsa. Toisella tunnilla esiteltiin Exceliä. Sitä miten siinä on rivejä, lukuja, kaavoja, kaavioita sun muita juttuja. Lähdin syömään kesken luennon ja mietin nyt, että onkohan koko kurssi sellaista asiaa, minkä olen jo aiemmin opppinut tai itsestäänselvyyksiä.

Jos huominen Johdatus johtamiseen ja organisaatioiden käytös -kurssi tulee olemaan samanlainen floppi kuin eBusiness, minua alkaa ahdistamaan ja kovasti.

Viinitilakierros

Heräsin aamulla kymmeneltä alkavaan viinitilakierrokseen, mikä oli suunniteltu asuntolan kansainvälisille oppilaille. Sitä oli tosin markkinoitu lähinnä viikko sitten tulleille uusille vaihto-oppilaille, joten olin siellä melkein ainoana täällä pidempään opiskelleena. Aloitimme päivän yhdellä viinitilalla, missä maistelimme viittä erilaista viiniä. En ole asiantuntija viineissä, joten totean vain, että ostaisin jos ei olisi niin pirun kallista :)

Seuraavaksi pidimme lounastauon viinialueen keskellä olevassa turisteille tarkoitetussa keinokylässä. Alueella kun on ainakin kymmeniä viinitiloja, joten niissä käyville turisteille on tehty sitten palveluja. Ilmainen pizza teki kauppansa hyvin ja löysin jälkkäriksi jäätelökaupasta lakritsijäätelöäkin.

Iltapäivällä oli sitten vielä yksi viinitila, mutta esittelijän selostukset jäi tällä kertaa vähän taka-alalle, kun oli niin paljon juteltavaa pöydässä istuneen ruotsalaistytön kanssa. Skandinaavitunne on korkealla, kun ollaan näin etäällä sieltä pohjoisesta. Parhaan päivästä tekikin se, kun pääsi tutustumaan moneen uuteen naamaan.

Surffaus ja paluu kotiin

Vaikka aivan aamulla oli satanut vettä ja taivas oli aamupäivän pilvessä, puolilta päivin taivas kirkastui ja alkoi vähän tuullakin. Surffaustunti alkoi kahdelta. Ensin kuuntelimme rannalla vähän teoriaa, ja sitten jatkoimme tekemällä harjoitusliikkeitä kuivalla maalla. Tämän jälkeen loppu menikin yrittäessä soveltaa opittua käytännössä. Ja opittavaahan riitti. Vaikeimmaksi asiaksi osoittautui tarpeeksi kovan vauhdin saaminen ennen aallon saapumista, jotta aalto ei menisi suoraan läpi. Vähän yllättäen käsilihaksia tarvittiinkin eniten. Jonkin verran oli ongelmia myös seisomaan nousemisessa tarpeeksi nopeasti siinä vaiheessa, kun oli päässyt aallon tahtiin. Suurin yllätys tuli kuitenkin tasapainon suunnalta. En tippunut ylöspäästyäni kertaakaan surffilaudalta. Katselin vain maisemia ja ihastelin laudan lipumista allani. Niin en minä vielä osaa ohjata surffilautaa :)

No eihän se toisaalta ihme ole, että pystyssä pysyy, kun surffilauta on aloittelijalle tarkoitettu, eli todella suuri. Kouluttaja sanoi, että jos surffaa sellaisella päivittäin niin ehkä kolmessa kuukaudessa on oppinut tarpeeksi, että voi vaihtaa pienempään. Eli tuskimpa tässä elämässä pienempää lautaa tulen kokeilemaan :)

Illan vietin hostellin TV huoneessa odotellessa ajan kulumista. Bussi lähti puolilta öin, saavuin tänään puolilta päivin tänne Newcastleen. Kämpän asukkaissa on tapahtunut yksi muutos. Matt jenkeistä lähti pari viikkoa sitten, ja tilalle oli tullut Keith samasta maasta. Vielä en tiedä minkälainen hän on.

Ensimmäisen lukukauden arvosanat olivat tulleet, ja ihan hyvin oli mennyt kaikki aineet. Tästä on siis hyvä jatkaa seuraavaan lukukauteen.

Australian itaisin piste

Aloitin aamuni lahtemalla vilkaisemaan itaisinta pistetta ja siella sijaitsevaa majakkaa. Maisemia on kehuttu Australian parhaiksi. En tieda johtuiko pilvisesta saasta vai siita, etta olen kiertanyt nyt aika paljon kauniita maisemia, silla koko kierroksen ajan oli vain sellainen "on ihan kaunista ja kivaa, mutta ei paljo nappaa" -olo. Olisi ehka pitanyt syoda aamupalaa ennen sita tarpomista, niin olisin ollut pirteammalla tuulella. Matkan valopilkku se kun kesken pahimman puskassa yksin tarpomisen kuulin aania ja pysahdyin katsemelemaan, jos vaikka nakisi jonkun erikoisen elaimen. Kuulin aanen lahestyvan minua kohti keskelta metsaa, ja pian erotin kalkkunan nakoisen linnun lahes juoksevan minua kohti. Paastessaan lahelle minua se alkoi hiljentaa ja mina toisaalta kyllastyneena jatkoin matkaa. Yllattaen lintu jatkoi seuraamista. Turistit taitaa tykata syottaa naita. 100 metrin jalkeen lintu meinasi kyllastya seuraamiseen, mutta alkoi kavella hanakasti minua kohti aina, kun kaannyin katsomaan sita. Ja kun viela roikutin kattani niin kavely muuttui juoksuksi. Parin sadan metrin jalkeen ja metsan loppuessa ajattelin, etta parempi olla houkutelematta sita autotielle ja jatkoin matkaani kaantamatta selkaani.

Puolen tunnin paasta alkaisikin sitten kolme ja puoli tuntia surffaamista opettajan ohjeistamana. Ja viela tana iltana menen bussiin ja saavun Newcastleen huomisaamuna.

Byron Bay

Aamun kaytin Brisbanen kirjastossa, jossa luin vahan sanomalehtea ja Internettiakin pystyi kayttamaan ainakin osittain ja ilmaiseksi vielapa. Kolmen tunnin bussimatka meni nopeaan, ja saavuin nyt illaksi tanne Byron Bayhyn. Kilpailu tuntuu olevan taalla kovaa, silla kun tulin bussista ulos niin hostellien henkilokunta oli rivissa repimassa matkailijoita itselleen. Toisaalta tama Internet ei maksa mitaan ensimmaiseen 20 minsaan ja senkin jalkeen vain 60 senttia tunnilta.

Varasin ensimmaiseksi surffauskurssin huomiseksi ja huomisillalla ajattelin lahtea jo kotia kohti. Nyt pitaisi vain malttaa olla menematta baariin tanaan niin saastaisi. Tahan mennessa eniten mainostetut baarit on kaikki olleet aivan surkeita. Ilmeisesti reppumatkaajat tykkaa kaikki vanhoista hiteista 80-luvulta. Aiheuttaako pilvenpoltto jotain nostalgian tunteita?

Taalla olisi paljon paivaretkia Nimbinin-kylaan, mika on australian hamppupaakaupunki. Kadut on taynny ruohokauppiaita ja kylan museo keskittyy hampun historiaan ja psykedeelisiin vareihin. Kaikki siella tuntuu kayneen ja kaikkien siita kertovien kasvoille tulee sellainen hassu hymy, kun ne kertovat siita. Ajattelin kuitenkin jattaa valiin, kun en niin valita hipeista saati sitten ruohosta.

Kulttuuripaiva Brisbanessa

Paiva lahti kayntiin kaymalla Queenslandin teknillisen yliopiston (QUT)taidegalleriassa. QUT sijaitsee 500 metria kaupungin paakadusta, ja sen yhdella laidalla on Queenslandin kasvitieteellinen puutarha ja toisella puolella joki, jonka takana on South Bank, mika on ikaan kuin rakennettu viheralue. Alueella on mm. keinotekoinen uimaranta, paljon puistoa ja kymmenia erilaisia kahviloita, ja se on rakennettu hyvin viihtyisaksi muutenkin. Pakko myontaa, etta olen vahan kateellinen talle yliopistolle, koska molemmat Tampereen ja Newcastlen yliopistot sijaitsevat keskella metsaa kahdeksan kilometrin paassa keskustasta.

Itse galleriasta jai mieleen lahinna galleriassa samaan aikaan oleva varmaankin lukioikainen koululuokka, jonka oppilaat olivat kaikki melko hienot puvut paalla olevia poikia. Koulupuvut siis...

Seuraava askel oli menna South Bankin lapi sen laidalla olevan kulttuurikorttelin toisella puolella olevaan Queenslandin museoon. Sieltakin loytyi paljon mielenkiintoista tavaraa: lentokoneita, ensimaisia autoja ja jattikilpikonnia. Nyt vasta tajusin, etta meressa nakemani kilpikonnat eivat olleet mitaan verrattuna suurimpiin kilpikonniin. Suurimmat kun ovat noin pienen auton kokoisia.

Paastessani pihalle huomasin, etta aurinko oli alkanut paistaa, joten paatin menna keskustaan pikaiselle lounaalle ja hakemaan rantavehkeet. Pian olinkin feikkibiitsilla makoilemassa ja nauttimassa "talvesta".

Loppuiltapaivan vietin Queenslandin taidegalleriassa, jossa oli melko hyva kokoelma nykytaidetta. Mieleni tekeekin nahda Kiasma, kunhan Suomeen selvian.

Tama ilta menee varmaankin lahinna katsoessa telkkua. Bussi lahtee huomenna Byron Bayta kohti yhdelta iltapaivalla, joten suunnittelin kayttavani aamupaivan kirjastossa ja saa nahda mita muuta keksii.

Palasia

Eilen aamulla ostin matkalla Brisbaneen huoltsikalta lohivoileivan. Tama piti siis tilata erikseen. Kun kassalla hinnaksi ilmoitettiin kolapullolle ja leivalle 3 euroa niin ajattelin, etta kassaneiti sekoitti jotain. 10 minuutin kuluttua poytaani kannettiin kaksi paahtoleipaa, joiden valiin oli laitettu voita ja sailykelohta :) Nama myy taalla kaupassa lohta samaan tapaan kuin meilla myydaan tonnikalaa - purkissa.

Eilen tutkiessani kaupunkia nuori brittitytto tarrasi kadulla hihasta ja alkoi esitella jotain hyvantekevaisyyskampanjaa. Han edusti jarjestoa, joka haluaisi lahjoituksia, etta niilla olisi varaa kehitella jonkinlainen testi, joka auttaisi taistelussa sydantauteja vastaan. Kuulostaa vahintaankin epailyttavalta. Onko sydantauteja vastaan mitaan muuta hyvaa keinoa kuin terveellisempi ruokavalio ja riittava liikunta? Tytolta ei tasta aiheesta paljoa pystynyt lypsamaan, koska han oli myos reppumatkaaja, ja ei enaa siina vaiheessa iltaa kovin motivoitunut tyohonsa. Saakohan han ja muut jarjeston tyontekijat palkkaa? Eli onkohan Australiassakin samanlaista ilmiota, etta joidenkin hyvantekevaisyysjarjestojen tuotto valuu lahes kokonaan keraamiskuluihin. En esittelijaa kuitenkaan asialla kiusannut. Juteltiin lahinna toistemme matkan sujumisesta.

Viiden aikaan illalla kadut olivat taynna toista palaavia ihmisia. Joukkoliikenne taitaa toimia taalla hyvin, silla kadut olivat aika tyhjia autoista, mutta sitakin enemman taynna jalkaisin liikkujia. Ihmiset menivat kuin muurahaiset kohti rautatieasemaa. Risteyksien valot toimivat tuohon aikaan niin, etta jalankulkijoiden valot olivat vihreita kaikissa suunnissa yhta-aikaa, jolloin risteyksen pystyi ylittamaan keskelta sita pelkaamatta autoja. Mina liikuin pitkan matkaa kohtisuoraan naita ihmisvirtoja, mika oli paikoin aika haastavaa.

Ymmarran kylla miksi tallainen jarjestely toimii taalla. Ydinkeskusta on halkaisijaltaan ehka kuuden korttelin kokoinen, jonka laidalla rautatieasema sijaitsee. Keskustan pienuudesta huolimatta rakennukset ovat korkeita, joten ihmisiakin riittaa.

Saa on tanaankin kai apea, joten ajattelin kayttaa paivan kierrellen museoita sun muita ilmaisia paikkoja. Ilmaisuus taitaa johtua jostain juhlavuodesta tai sellaisesta... Jos aurinko olisi paistanut olisin ehka kaynyt istumassa kaupunkiin rakennetulla tekorannalla, mutta toisaalta olen kylla karventynyt tarpeeksi talle reissulle. Yllattaen en ole viela kerennyt palamaan kertaakaan huolimatta kauheasta maarasta aurinkoa jo yksistaan Fraser Islandilla. Olen tosin ollut aika varovainen auringon kanssa.

Brisbane

Hyvin nukutun yon jalkeen oli aika vaihtaa maisemaa, ja muutaman tunnin bussiretken jalkeen saavuinkin Brisbaneen. Kaupungissa on 1,6 miljoonaa asukasta, mutta keskusta on tampereen keskustan luokkaa pinta-alaltaan. Pienta alaa selittaa, etta keskustan toiminnot ovat monessa eri kerroksessa ja pilvenpiirtajia on useita.

Kavin ekaksi pyorimassa kasvitieteellisessa puutarhassa, missa oli aika hassua nahda pitkasta aikaaa puita, joissa ei ollut lehtia. Ne kun pudottavat lehtensa talveksi, kun ulkona on keskimaarin 20 astetta lamminta :) Saasta puheenollen saa on melko apea. Eika minulla ole oikein suunniteltua ohjelmaa tanne, mutta vietan taalla silti viela kaksi yota. No onpahan riittavasti aikaa. Suunnittelin pysahtyvani vain nopeasti Byron Bayssa, jossa otan vahan surffaustunteja, ja sitten palaan takaisin Newcastleen lauantaina.

Fraser Island

Synttariaamuna alkoi matka kohti Frasier Islandia. Kyseessa on maailman suurin hiekkasaari, mika tarkoittaa kaytannossa sita, etta mereen on alkanut joskus kasautua hiekkaa samalle kohtaa niin paljon, etta se on noussut pinnalle ja viela sata metria siitakin ylospain. Kaytannossa suurin osa saaren pinta-alasta on metsan peitossa, mutta hiekka paistaa lapi kaikkialla. Tana iltana pitaakin yrittaa paasta eroon hiekasta vaatteissani, vahissa hiuksissani, korvissani ja kaikkialla muuallakin.

Kaytannossa menimme saarella 7 hengen ryhmassa vuokratulla nelivedolla ja leiritarvikkeilla. Paivalla siirryttiin rantoja ja hyvin kuoppaisia sisamaan teita pitkin ja kaksi yota vietimme teltoissa. Vaikka paivalla olikin lamminta, niin yolla lampotila laski alle 10 asteen ja vuokrattu makuupussini oli suunniteltu varmaankin australian kesaa varten. Ja ehka sita palelua olisi voinut vahentaa vuokraamalla retkipatjan (1,3e), jolloin kylma ja kova maa ei olisi haitannut :)

Nahtavyyksia oli ainakin valaiden paraikaa kaynnissa oleva muutto lampimammille vesille synnyttamaan, mika tarkoitti sita, etta meresta pystyi bongaamaan valille kymmemenkin pinnalla hengittavaa valasta yhta aikaa ja yleensa ainakin yhden. Tosin ne olivat melko kaukana, joten kokemus olisi voinut olla parempikin. Naimme myos yhden dingon, joka vaikutti lahinna laihalta suomenpystykorvalta ilman tuppurahantaa ja ohuemmalla turkilla, mutta kuulemma sellainen tappoi aikuisen miehen nelja vuotta sitten.

Kaipa yli sata kilometria pitka yhtenainen hiekkarantakin on jonkinlainen nahtavyys, mutta ei sinne suositeltu menna uimaan, koska kyseinen rannikko kuhisee haita. Lisaksi keskella saarta oli useita neliokilometrien kokoisia hiekka-aavikoita. Nailla aavikoilla oli eri varista hiekkaa eri paikoissa ja osa hiekasta oli kovettunut jotenkin sementin kaltaiseksi ja muodosti kummallisen muotoisia rakennelmia.

Saarella oli myos muutama jarvi, joista yksi oli hiekkaduunien kupeessa ja tassa paikassa oli suosittua menna muutaman kymmenen metrin hiekkapudotusta alas eraanlaisen laudan kyydissa suoraan jarveen. Minakin sinne viiletin pari kertaa. Toinen jarvi oli suurempi ja sen vesi oli puhdasta/kirkasta kuin mika. Tata jarvea vielapa ymparoi valkoinen hiekkaranta, joten paljoa parempaa makean veden uimarantaa ei voi kuvitella :)

Huomenaamulla Brisbaneen ja seuraavaksi menen syomaan hyvin ja pyykkailee ja suihkuun.

Karjapuskurit

Automainoksissa mainostetaan monesti, etta kun ostaa heti niin saa karjapuskurin kaupan paalle. Ajattelin, etta kyseessa on vain koriste. Aussit tykkaa leveilla autoilla. Tosin pienta ongelmaa siina on koska, esim sinisia Subaru WRX:ia, jotka ovat vahan kuin siviiliversioita heidan ralliautoista, vilisee joka puolella. Kerran nain kolme sellaista minuutin sisaan liikenteessa.

Eilen ymmarsin karjapuskurin tarkoituksen. Luin jostain reppumatkaaja-lehdesta, etta joku ei ollut oikein tykannyt matkustaa Lansi-Australiassa bussilla yoaikaan, kun edesta kuului jatkuva tomina puskuriin sinkoutuvista kenguruista. Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta oma ajokokemukseni Tasmaniassa vahvistaa tata kuvaa. Siella en uskaltanut yhdella pikkutiella ajaa kovin lujaa, kun vahan valia sinkosi jotain elavaa tienpenkalta tielle.

Karjapuskurilla voi siis ehkaista todennakoisia vaurioita, jos on aikomus ajaa paljon kaupunkien ulkopuolella. Eika tarvitse pysahtya jokaisen osuman kohdalla siivoamaan jalkia. Katevaa, mutta ehka vahan yllattavaa.

Frasers on Rainbow

Kello on kahdeksan ja saavuin juuri tanne Rainbow Beatchille, mika on Frasier Islandin kupeessa. Nukuin melko huonosti bussissa, mutta olo on ihan ok.

Bussimatkalla pysahdyttiin parillakin eri Mobil-huoltoasemalla, jotka kaikki noudattavat kylla samaa tiukkaa tyylia kuin esim ABC-huoltamoketju Suomessa. Erona on se, etta Mobil-huoltamoiden tyyli on tyylittomyys :) Ruskea laattalattia ja valkoiset ajan patinoimat seinat ja poydat, eika juuri muuta. Tasta huolimatta nailla huoltamoilla on usein 24h grilli, josta saa esim todella hyvia hampurilaisia pilkkahintaan. Taalla on turvauduttu vessojen sinisia valoja erikoisempaan ratkaisuun narkomaamien kasittelysssa: Vessan seinasta loytyi erillinen roskis neularuiskuille :)

Matkalla tanne tuli mieleen, etta enhan mina muista enaa, etta mihin hostelliin varasin sangyn. Saavuttuani vastassa oli tytto, joka odotti yhta vierasta Dingo's hostelliin ja kun muita ei nakynyt niin ajateltiin, etta ehka se olen mina. No en ollut :) Onneksi nama kaikki hostellit on tassa kavelymatkan paassa. Kirjoittelen tata viela tasta ekasta hostellista, ja kohta pitaakin suunnata tuonne Frasers on Island -hostelliin :) Voisi ottaa pienet torkut sitten ennen kuin alkaa metsastaa retkea itse saarelle.

Pikkuoutouksia

Yhden kouluni vessan pisuraasissa on suuri laatta, jossa lukee, etta pisuaari on muisto jollekki koulun oppilasaktiiveista. Australiassa on yleinen tapa rahoittaa yhteisorakentamista myymalla tallaisia laattoja minne sattuu. Esim. Tasmanian kasvitieteellisen puutarhan jokaisessa penkissa oli laatta. Pisuaarin laatta siis irvailee kai vahan talle tavalle.

En ole ihan varma, etta meneeko tama huomio oikein, kun en ole tarkistanut, mutta siina missa Suomessa on naisten keskuudessa yleista piilottaa nannit sita varten tarkoitetulla teipilla, silloin kun ei kayteta rintaliiveja, niin taalla rintaliiveihin lisataan tekonannit.

Nain Cairnsissa spontaanisti ainakin kaksi suomalaista. Toinen oli keski-ikainen mies, joka ensimmaiselle kerralla kaveli vastaan kiroillen humalaispaissaan vaimon yrittaessa hillita hanta. Toisella kerralla sama kaveri uhmasi autoja ylittaessa tieta punaisilla valoilla. Toinen suomalainen oli poika, jonka paidassa luki kolmesti "Suomi".

Koillis-Australia on taynna sokeriruokopeltoja ja niiden valissa puikkelehtivia minirautateita. Peltoja kulotetaan silloin talloin. Nyt loppuu nettiaika :)

Kohti Frasier Islandia

Tama paiva on mennyt kokonaan odotellessa. Kello on nyt puoli viisi iltapaivalla, ja bussini lahtee tunnin paasta kohti Frasier Islandia, jonka edustalle saavun huomen aamulla kahdeksalta. Melko tylsaa siis. Toisaalta katselin vahan kalenteria ja nayttaa silta, etta minulle tulee kiire nahda kaikki paikat ennen koulun alkua. Ei silla, etta tama minua huolettaisi.

En tieda miten muut ihmiset sen kokevat, mutta mina en nauti matkustelusta paljoa enempaa kuin normaalista arjestani. Ja varsinkin tallaiset odottelupaivat on oikein tylsia. Ehka minun pitaisi tehda arjestani kehnompaa :) Se on ollut ehka liian kivaa viime aikoina. Tai sitten vain pitaisi jotenkin opetella nauttimaan matkailusta enemman. Hmm... Lasketaanko vaihto-opiskelu arjeksi vai lomaksi? Vaikeita juttuja.

Whitsunday!

Herasin kuudelta bussiin hyvin levanneena ja 10 tunnin matka meni oikeastaan melko huomaamatta. Osasyyna voi olla, etta olin valmistautunut siihen ensinnakin lataamalla ennen matkaanlahtoa mp3-soittimen tayteen uutta hyvaa musiikkia, ostamalla Cairnsissa kirjan ja lopuksi viela tayttamalla vesipulloni :)

Perilla varasin taksi paivaksi risteilyn ympari Whitsunday-saaria. Risteilyyn kuului tuokio parhaalla rannalla, minka olen ikina nahnyt. Odottakaas kuvia! :) Lisaksi kaytiin snorklaamassa vahan korallien ymparilla. En vuokrannut markapukua, koska vesi oli melko lamminta, mutta siita taas seurasi, etta pikkukalat ihastui mun jalkoihini ja alkoivat naykkimaan. Ei niilla tainnut kylla paljon hampaita olla, silla naykkiminen tuntui lahinna oudolta eika sattunut yhtaan. En jaanyt odottelemaan paikoilleni, etta innostuvatko ne naykkimaan enemman :)

Huomasin risteilylla, etta mulle on iskenyt jonkinlainen sosiaalisuushommeli. Olen haastatellut melkein kaikki kamppikset halki ja poikki viimeisen viikon aikana, ja lisaksi risteilylla sosialisoin vuoron peraan kolmen eri ihmisen kanssa, jotka ei kuitenkaan puhuneet pahemmin keskenaan. Niista oli kaksi vielapa ranskalaisia, enka huomannut niiden vaihtavan sanaakaan keskenaan koko matkan aikana, vaikka melkein vierekkain istuivatkin :P

Huomasin tuosta ikkunasta 7 senttisen liskon ja otin siita sit rutiinilla samoin tein kuvan. Heti peraan huomasin et ikkunan ulkopuolella on katossa kolme vahan isompaa liskoa lisaa. Ja muistin, etta Cairnsissa nain baari-illan jalkeen hostellin kaytavan katossa kaksi samanlaista. Hassun nakoisia otuksia. Varsinkin on hassua nahda yli kymmensenttinen lisko sileassa katossa, ja pyydystavan alapuolella leijuvan karpasen venyttamalla itseaan alas pain :)

Kohti Airlie Beachia

Ilta meni kivasti kahdessa eri baarissa sukelluskaverien kanssa. Lahdin hostellia kohti kahdelta yolla jolloin satoi kevyesti ja hostellin ja keskustan valissa oleva suuri kauppakeskus oli lukinnut ovensa muutamaa minuuttia aiemmin, joten minun piti tehda noin kahdeksan korttelin lisakierros paastakseni perille.

Teki mieli menna suoraan nukkumaan, mutta pyykit olivat langalla kastumassa. Oisin kayttanyt kuivaajaa, mutta ne oli varattuina silloin aiemmin. Kahdelta yolla kuivaajat olivat taas suljettuina, joten nousin aamulla ysilta laittamaan pyykit takaisin langalle kuivumaan. Sen jalkeen kavin pyorimassa kaupungilla, ja varasin bussilipun ja majoituksen Airlie Beachille. Talla hetkella suunnitelmana on menna jollekkin paivan pituiselle retkelle siella. Huomenna sen sitten nakee. Bussilla sinne menee 10 tuntia :)

Iltapaivalla otin viela parin tunnin nokoset, ja nyt taidan suunnata leffaan iltaa odotellessa.

Nemoa etsimassa

Aamulla kaytiin valkkaamassa lainavehkeet sukellusta varten ja sitten jatkoimme veneeseen. Kyseessa oli tilava luksusjahti, jossa oli kunnolliset hytit ja kaikki mukavuudet. Mukavuuksista ei tosin ollut apua matkan alkaessa, koska pari tuntia pomppuista merta sai puolet matkaajista merisairaiksi. Minullakin alkoi mahassa tuntua aika pahalta ja teki mieli lahinna istua paikoillaan, vaikka olin ottanut useiden kehotusten saattelemena pahoivointilaakkeen ennakkoon. Onneksi ikava olo katosi heti kun paasimme perille ja vene alkoi hiljentaa. Sitten hypattiinkin jo mereen taydessa varustuksessa ja miedon jannityksen kera.

Ensimmaisena paivana oli kaksi sukellusta, jotka kuluivat melko lailla kokonaan altaassa opeteltujen taitojen harjoittelemiseen. Taidot liittyvat lahinna toimintaan hatatilanteissa, silla jos mikaan ei mene pieleen, sukellus on helppoa kuin mika. Maskin poistaminen ja takaisinlaitto 18 metrin syvyydessa suolavedessa ei siis kuulu jokaiseen sukellukseen :)

Ja millaista siella meressa korallien keskella oli? Aivan mahtavaa! Oli kuin olisi laskeutunut aivaan uuteen maailmaan, ja elavia oli joka puolella koko ajan lukematon maara. Valilla oli vaikeuksia keskittya taitojen harjoittelemiseen, kun teki mieli vain ihastella ymparille. Kalat eivat oikein osaa mieltaa sukeltajaa vaaraksi, joten niiden toimintaa voi tarkastella alle parin metrin etaisyydelta niiden siita pahemmin valittamatta. Kilpikonnat eivat ole moksiskaan, vaikka niiden kilpea koskettaa. Niilla ei tosin auta hirveasti ratsastella, silla niille voi tulla paniikki, ja koska ne eivat osaa hengittaa vedessa niin ne sitten helposti hukkuvat. Muutama haikin sielta loytyi, mutta ne olivat melko pienia. Suurin niista oli ehka vain minun painoinen, kun suurimman nakemani merikilpikonna oli ainakin kaksi kertaa painavampi kuin mina.

Nemot olivat ehka hassuimpia kaloja. Oikea nimi on englanniksi 'Clown fish', mutta me kutsuimme niita vain nemoiksi samannimisen elokuvan mukaan. Kun niiden lahettyvilla heilutteli sormea, ne uivat myrkkykasvin suojasta katsoman heiluvaa sormea parin sentin paahan :)

Toinen paiva merella sisalti nelja sukellusta, joista viimeinen oli yosukellus. Vaikutti ensin vahan jannittavalta, mutta olikin loppujen lopuksi ehka paras sukellus kaikista. Taydessa pimeydessa taskulampun valokeilasta loydetyt kaksi jattimaista merikilpikonnaa ja suurta hummeria auttoivat asiaa. Mutta parasta siina oli ehka se rauhallisuus, kun ymparilla olevaa jatkuvaa kiiretta ei pimeassa erottanut.

Taman ja viimeisen meripaivan kolme sukellusta olivat puolestaan sitten jo asteen tylsempia. No aamulla loytyi suurin hai ja muutama suuri iljettava otus, mutta kaikkeen turtuu :) Kolmen tunnin paluumatka kului penkilla puoliunessa maaten, jottei tulisi liian pahasti merikipeasti, silla aallot olivat todella suuria ja heittelivat tavaroita veneessa ympariinsa.

Kuten kurssikaveri Cody sanoi, etta tama kokemus menee ehdottomasti hanen top5 kokemusten listalle, niin ei auta kuin yhtya tuohon. Suurin pelkoni on, etta mikaan ei tunnu enaa miltaan taman jalkeen ;)

Tama ilta kuluu ravintolassa kurssikavereiden kanssa muistellen retkea :)

Sukelluskoulutus

Ensimmaiset kaksi paivaa kului aika taysin opiskeluun. Ensimmaisena paivana eka puolisko paivasta vietettiin luokassa opiskellen teoriaa tosi rennosti. Itseasiassa koko kurssi oli hirvean rento ja kiva :) Iltapaiva vietettiin sukellusopetukseen tarkoitetussa uima-altaassa. Illaksi annettiin viela kotitehtavaksi opetella eraanlaisen sukelluskortin kaytto.

Saapuessani vasyneena ja nalkaisena hostelliin huoneeseen oli ilmestynyt uusi vieras Naaf, joka kiukkusi, kun hanen matkatoverinsa tyttoystava oli lentanyt miehensa perassa tanne, ja Naaf oli jatetty paivaksi yksin. Kaytiin syomassa ensin paivallinen, ja oluiden jalkeen vaihdoimme baariin, jossa Naafin kaveri ja hanen tyttoystavansa olivat. He olivat kaikki britteja, jotka olivat paattamassa opintojaan hammaslaakareiksi. Illan paatteeksi menimme katsomaan sammakkokilpailua johonkin baariin. Siella sai ostaa oman sammakon, ja nopeimman sammakon omistaja sai sitten jotain palkintoja. Kuulosti aika hauskalta, mutta osoittautui melko tylsaksi ja illan pituiseksi jutuksi. Me ei jaaty odottamaan loppua, vaan jatkoimme takaisin hostelliin. Kotitehtava oli melko haastava homma muutaman oluen jalkeen, mutta onneksi opaskirja oli paksu ja simppeli.

Seuraava paiva aloitettiin altaassa ja lopetettiin luokassa. Illaksi menimme viela meribiologin pitamalle luennolle suuresta valliriutasta. Kyseessa oli irlantilainen tyyppi, joka puhui taytta asiaa, mutta tyylilla, jota nakee lahinna esitettavan lapsille. Kaikki luennolla kayneet kuvailevat miesta lahinna sanalla hullu tai mielisairas :) Oli se ainakin hauska :) Taman jalkeen sita olikin aivan naatti ja teki mieli menna suoraan nukkumaan. Uni ei oikein meinannut vain tulla, johtuen hostelliasumisen huonosta puolesta. Ikkuna on pakko pitaa auki, koska muuten on liian kuuma, mutta kyseisen huoneen ikkunan toisella puolella oli hostellin oleskelualue, jossa oli lauma asukkaita nauttimassa olutta ja polttamassa tupakkaa. Tupakansavua paasi vahan huoneeseen ja palohalytin piippaili muutaman kerran minuutissa vahan kuin varoitukseksi, etta kohta se laukeaa kokonaan. Sain loppujen lopuksi kuitenkin muutaman tunnin unta ennen kello viiden heratysta.