Loppuaika

Tahan mennessa on siis koettu Newcastle uudelleen ja sen lisaksi Uluru ja Canberraa. Talla hetkella olen tyton luona Batemans Bayssa. En ole paassyt netin aareen sopivasti, joten nuo reissut ovat jaaneet kirjoittamatta. Talla hetkella ei silta tunnukaan, mutta ehka kun paasen takaisin kotisuomeen ja saan kuvatkin nettiin, saatan saada innostuksen kirjoittaa viela ne patkat. Mutta tamahan tapahtuu aikaisintaan tammikuussa. Nyt pitaa taas menna.

Christchurch

Eilinen ilta oli aika vauhdikas. Meni kokonaan jutellessa hostellin eri asukeille. Pelottavaa. Yksi niista oli juuri saapunut Antarktikselta. Yllatyksekseni kuulin, etta Antarktiksella on normaalisti tuhansia ihmisia samanaikaisesti. Ja eri mailla on siella omat reviirinsa, jotka kehittyivat kylman sodan aikana.

Aamulla otin sitten ensimmaisen bussin tanne Christchurchiin, jonne juuri saavuin. Lentoni lahtee huomenna aamulla, eli minulla on nyt tama iltapaiva ja ilta viela aikaa. Voi olla etta vain makoilen ja kattelen telkkua :) Tama kaupunki on kuitenkin jo aika lailla nahty.

Viisumitoimistosta tuli postia. Kyselin heilta viikko sitten, etta miksen saanut turistiviisumia niiden systeemin avulla. Maili oli vahan sen tapainen, etta tuskin lukivat minun mailia lapi ennen kuin laittoivat jonkun puoliksi automaattisen vastauksen. Sain sielta sen verran selville kuitenkin, etta minun olisi pitanyt ilmoittaa heille hyvissa ajoin, etta olen lahdossa ulkomaille, jotta olisin sen turistiviisumin taalta kasin voinut hankkia. Nyt minun pitaakin ilmeisesti menna istumaan heidan toimistoonsa, jotta saan muutaman lisapaivan oleskeluaikaa :/

Kaikoura

Eilen sitten saavuin tanne Kaikouraan. Tama on tallainen merenrantakaupunki, jota ymparoi lumihuippuiset vuoret. Tuntuu oudolta, kun pihalla on hellekelit ja taustalla siintaa lunta.

Saapuessani valkkasin tollasesta hostellioppaasta upouuden hostellin, joka onkin niin uusi, etta puolet tasta on vasta rakenteilla. Vasara paukkuu tallakin hetkella. Sangyissa oli vain tyyny ja lakana, joten menin kysymaan takkia. Yleensa siita saa maksaa 12 dollaria, josta saa tosin 10 dollaria takaisin, kun sen palauttaa, mutta ilmeisestikkin hostellinpitaja antoi sen minulle ilmaiseksi, ja pyysi minua olemaan kertomatta siita muille, koska ne ovat maksaneet omistaan. Han vain sattui sanomaan sen niin lujaa, etta ulkona oleva samassa huoneessa asustava kamppikseni kuuli keskustelun ja ryntasi peraamaan itselleenkin settia, jonka sitten myos sai :) Meitsi olikin sitten hyvassa asemassa, kun olin juuri luvannut olla kertomatta siita kamppiksilleni hanen kuullen :P

Sukeltamaan minun piti lahtea aamuseitsemaksi. Markapuku oli kaksiosainen ja aika kattava, mika oli hyva juttu, silla 13 asteinen meri oli melko kylma. Varsinkin kun siella tuli vietettya 40 minsaa kerrallaan. Elukoista kosketin ainakin isoa mustekalaa ja hummeria. Kallionkolot olivatkin hummereita taynnaan. Lisaksi nykaisin yhden meritahden irti sukellusopettajan kasineista, koska se oli takertunut kiinni niihin, ja hanen toinen kasi oli varattuna, koska siina hanella oli jonkun kalastajan merrasta varastettu iso hummeri :P Merileva oli pohjassa paikoin kuin viidakkoa kasvaen muutaman metrinkin pituiseksi. Lisaksi siella oli paljon luolia, joissa oli tietty kiva seikkailla. Yhdessa vaiheessa huomasin, etta olin melkein laskeutumassa paikkaan, joka oli aivan taynna merisiileja. En tieda meneeko niiden piikit markapuvun lapi, mutta eipa tehnyt mieli kokeillakaan.

Hylkeita emme sukelluksen aikana nahneet, koska ne olivat ottamassa paivaa viereisilla kallionkielekkeilla. Toisen sukelluksen jalkeen menimme kuitenkin snorklaten niiden lahelle, missa muutama niista polski pinnan tuntumassa jaahdytellen. Yksi kiersi minua ympariinsa kosketusetaisyydella mollottaen minua samalla jatkuvasti jattimaisen kokoisilla silmillaan. Tosin eihan ne pelkat silmat olleet jattimaisia, silla tama painoi ainakin 150 kiloa. Janna miten vaivattomasti ne liikkuvatkaan meressa. Harmi, ettei niita saa silittaa, koska kuulemma kaksi kertaa itsea isompien teravahampaisten villipetojen kanssa ei kannata ihan niin sinuiksi ryhtya.

Parasta reissussa oli tietty se, etta meita sukeltajia oli kouluttajan lisaksi vain kaksi. Ja kun paatissa oli viela yksi toinenkin henkilokuntaan kuuluva, niin sai aika hyvaa palvelua. Siina missa toinen kaveri suoritti sukelluskorttiaan ja hanen piti viela opetella asioita tekemalla kaikki itse, minun ei tarvinnut laittaa edes omia rapyloitani jalkaan :P Tama toinen kaveri oli varmaan lahemmas nelikymppinen Mike, joka toimii puukirurgina Christchurchissa. Eli kiipeilee puihin, ja sahailee oksia pois. Kun sanoin, etta taitaa olla seikkailu veressa hanella, niin han kertoi viettaneensa kanadassa viitisen vuotta rodeossa.

Nyt alkaa tama Uuden-Seelanninkin reissu olemaan nailla nakymin ohi. Ajattelin palata huomenna Christchurchiin, missa tuskin on mitaan sen kummempaa tekemista, ja sunnuntaina sitten takaisin Australiaan, missa Akin ja Millan pitaisikin olla vastassa. En malta odottaa heidan nakemistaan. Ja kun paasee takaisin Australian maaperalle, niin olenhan mina sitten astetta lahempana Alyciankin nakemista. Ensiksi pitaa vaan suorittaa se Ulurun reissu. Hauskasti ainut asia, minka tiesin etukateen tahtovani tehda taalla, oli uida delfiinien kanssa, mutta toisaalta juuri se minulta jai tekematta, ja sen sijaan tein kaikkea muuta upeaa. No onpahan syyta tulla takaisin :) Jos tarkkoja ollaan, niin voisin tehda sen vaikka heti huomenna, mutta se maksaisi varmaan ainakin 60 euroa, ja veikkaan ettei se hylkeiden kanssa uimista kummallisempaa ole.

Christchurch

Taa tuntuu olevan jonkinlainen trendi taalla nykyaan, etta tv-sarjat ladataan netista. Joskushan se oli vaan norttien puuhaa, mutta jos alkaa spontaanisti puhumaan jonkun nuoren kanssa jostain tv-sarjasta, niin ei mene pitkaan, kun tama muistuttaa, etta netista voi ladata kaikki tuotantokaudet. Tama on hyva esimerkki siita, miten nama sarjat ladataan tekijanoikeuksia kunnioittamatta ei rahan vuoksi, vaan siksi, etta se vain on katevampaa katsoa hyva sarja omaan tahtiin. Ja toisaalta siksi, etta monesti sarjat tulevat televisiosta vasta vuoden tai parin paasta niiden ilmestymisesta. Varmaan kohta tv-sarjojen tuottajat lahtee mukaan pyhaan sotaan terrorismiin kannustavan piratismin peraan. Vaihtoehto olisi tietty muuttaa palvelua asiakkaiden toiveiden mukaiseksi. Siis niin, etta episodit voisi ostaa heti niiden ilmestymisen jalkeen netin kautta.

Eilen tuli telkkarista helikopterimainos. Siis mainos, jossa mainostettiin jotain uutta helikopterimallia. Tama kertoo vahan siita, miten paljon taalla kaytetaan helikoptereita. Pienimmissakin kylapahasissa on lentokentta.

Huomenna pitaisi menna Kaikoruaan sukeltelemaan. Pari sukellusta maksaa noin 100 euroa. Ennakkotiedoista poiketen hylkeita ei todennakoisesti paase nakemaan, koska ne viihtyvat matalemmissa vesissa, mutta huomennahan se sitten selviaa, etta mita siella nakee. Hyva kuitenkin varmasti kayda vahan kertaamassa sukellusta, ja ymparisto on taalla kokonaan erilainen kuin Suurella Valliriutalla.

Mount Cook

Tanaan matkasin Mount Cookin kautta takaisin Christchurchiin. Oli aika janna paahtua auringossa tasangolla, josta kyseinen vuori nousi suoraan muutaman kilometrin korkeuteen, ja oli valkoinen lumesta. Heh, aika laimeiksi meinaa menna nama kuvailut tassa vaiheessa reissua, mutta ei voi mitaan :) Valokuvat saapuvat sitten viimeistaan tammikuun alussa niin sielta nakee enemman :)

Joet ovat taalla suunnassa aika hassuja. Ne ovat kaikki tajuttoman matalia. Joki voi olla helposti kaksi kilometria levea, mutta joka kohdassa yltaa silti pohjaan. Ja nyt kun on kuiva kausi, niin joet muodostuvat kivisista uomista, joissa on yleensa muutama pikkuvirta siella talla ristiin rastiin.

Ehdin aiemmassa postauksessa kehumaan, etta nain koivuja, mutta pitaa korjata sen verran, etta laiduntamisen vuoksi alkuperaista puustoa ei talta saarelta hirveasti loydy. Ilmeisesti 95 prosenttia taalla kasvavista puista onkin euroopasta peraisin. Koivuja olen nahnyt kolme kappaletta, ja jokainen niista oli kaupungin keskustassa.

Queenstownin hostelli paljastui ihan kivaksi paikaksi. Siella oli vain muutama asukas ja muutama Uudesta-Seelannista kotoisin oleva turistityolainen, joiden kanssa oli hauska jutella. Yksi paljastui sukellusopettajaksi. Kertoi, etta taalla pystyy sukeltamaan merileijonien ja hylkeiden kanssa. Aikataulut eivat kayneet yhteen, etta olisi paassyt sukeltamaan hanen puljun kanssa Stewartin saarelle, mutta han suositteli yhta paikkaa, mika on lahella tata Christchurchia, missa nyt olen. Huomenna pitaisi tiedustella, etta mita ne voivat tarjota.

Milford Sound

Kaikki on nahty nyt. Kesasaassa kun ihastelee meressa seilaavan purjen kannelta vedenrajasta akkijyrkasti nousevaa pari kilometria korkeaa lumihuippuista vuorta, niin kaikki muu alkaa tuntua jotenkin mitattomalta. Kapteeni sanoi, etta sataman vieressa oleva putous olisi 155 metria korkea, mutta se naytti lahinna suihkulahteelta niiden vuorien rinnalla. Toisaalta kun sataman parikerroksista terminaalirakennusta vertasi siihen putoukseen, niin terminaalirakennus naytti karpaselta.

Siella taalla keskustoissa on nakynyt koivuja. En ole nahnyt mitaan kotimaisia puita 10 kuukauteen, niin koivut tuntuu kivan kotoiselta. Muutenkin saa on melko suomalaista kesaa taalla etelasaaren etelapuoliskossa. Kasittaakseni lammot ei tasta nousekaan pahemmin. Ero Suomeen on sitten talvi, joka on taalla myos melko lammin. Lunta on vain paivia kerrallaan ennen kuin se sulaa pois. Paivisin on kaytannossa aina plussaa.

Lampaita taalla on kaikkialla. Jos sattuu vain olemaan alle 45 asteen kulmassa olevaa maata, niin se on aidattua ruohokenttaa taynna valkoisia pisteita silmankantamattomiin. Jonkin verran loytyy myos nautakarjaa ja peuroja. Naudat ovat valilla samoissa aitauksissa lampaiden kanssa, mutta peurat aina omissa aitauksissaan. Mielenkiintosin naky oli tanaan, kun yksi lantti oli taynna ilmeisestikkin hirvia. Takalaiset nakojaan kohtelee kaikkia elaimia kuin lampaita :)

Olin varautunut, etta aikaa menisi enemman matkusteluun ja odotteluun, mutta nyt olen jo suunnitellun reissun kolmanneksi viimeisessa kohteessa, ja ylimaaraisia paivia tulee nailla nakymin olemaan ainakin kolme. Pitaisi siis kai suunnitella, etta miten ne kayttaisi. Ajattelin pysahtya tanne Queenstowniin ainakin paivaksi ja kayttaa huomisen vain ihmettelyyn.

Yritin hankkia turistiviisumia Australiaan, koska opiskelijaviisumini umpeutuu muutama paiva ennen maastalahtoani. Vaikka olin lukenut kaikki ohjeet huolellisesti lapi, ja mikaan ei viitannut, etta tulisi ongelmia, niin systeemi kieltaytyi antamasta minulle turistiviisumia, koska minulla on jo opiskelijaviisumi. Mikaan pykala tata ei ainakaan kasittaakseni kiella... Ainut vaihtoehtoni onkin tassa vaiheessa ilmeisesti viettaa paiva niiden toimistossa ja maksaa siita ilosta viela 40 euroa :(

Yksityiskohtia

Tama rikkoo kronologisen jarjestyksen, mutta kun on aikaa niin kirjoitan yksittaisista jutuista mihin olen nyt tormannyt.

Perjantai-iltana kavin kavelemassa Christchurchin kasvitieteellisessa puutarhassa, joka Brisbanen tapaan on aivan keskustan kyljessa. Hitaasti polkua pitkin edettyani noin kilometrin matkan tajusin, etta perassa oli roikkunut narkkarin nakoinen kaveri koko matkan ajan puoliksi puskan peitossa seuraten. En ajatellut seurata tapahtumia loppuun vaan kiihdytin hieman tahtia ja kaannyin polulle, joka vei minut avarammalle alueelle, missa oli muitakin ihmisia. Vahan myohemmin puskasta hyppasi sen oksiin kompastuva teini, joka pystyyn paastyaan jatkoi juoksemistaan pois pain. Samaan aikaan paikalle ilmestyi puuskuttavan nakoinen poliisi. Saalitti vahan poliisiparkaa, jolla naytti olevan keski-ikaisille normaali vyotaron seutu. Viiden minuutin paasta tama oli kuitenkin jo napannut teinin, ja kuljetti tata niskasta pitaen jonnekkin.

Bussi Dunediniin lahti aikaisin aamulla. Kyseessa oli ihan normaali paikallisten kayttama linja, mutta kuski oli kuin paraskin turistiopas. Selitti vahan valia tienvarsi-ihmeita, ja heitti kevytta lappaa. Australiassa ja taalla bussit pitavat paljon taukoja. Matka kesti vain 5 tuntia, mutta sisalsi yhden vartin ja toisen puolen tunnin tauon. Onnekkaasti puolen tunnin tauko sattui tapahtumaan pikkukaupungissa, jossa oli jonkinlainen jouluparaati meneillaan. Kaikenlaisten kerhojen ja jarjestojen lisaksi mukana marssimassa oli monia yrityksia. Yleisolle jaettiin ilmaiseksi kanankoipia, karkkia sun muuta kraasaa.

Perilla tajusin, etten ollut muistanut varata hostellia. Linja-autoasemalta loytyi onneksi paksu hostelliopas, josta bongasin pari houkuttelevaa vaihtoehtoa. Kattelin, etta ne olisivat vielapa suhteellisen lahella keskustaa, mutta tavaroideni kanssa jyrkkaa ja pitkaa ylamakea tarpoessani totesin, ettei ne nyt ihan vaivattomasti olleet saavutettavissa. Ensimmainen oli taynna, joten jatkoin matkaani toiseen. Siella nuoren Hale Berryn nakoinen tytto sanoi, ettei heilla ole kuin yksi yhden hengen huone vapaana. Tallaisethan ovat yleesa tuhottoman kalliita verrattuna huoneisiin, joissa on useampi henkilo. Han kysyi, etta onko minulla mitaan alennuskortteja, joita minulla ei ole. Lopuksi han kuitenkin tarjosi huonetta 27 dollarin hintaan, mika on vain hieman enemman kuin jaettu huone :) Hieno huone olikin. Sanky oli varmaan pehmein sanky ikina. Uni tuli hyvin luontoretkelta palattuani. Itseasiassa molemmat hostellit ovat olleet tahan mennessa huippuluokkaa taalla Uudessa-Seelannissa. Ainakin jos verrataan kokemuksiini Australiassa.

Dunedin

Aivan kuin olisin Euroopassa. Tama on Uuden-Seelannin vanhin kaupunki. Asuttajina on ollut lahinna skotlantilaiset siirtolaiset. Saavuin tanne vahan ennen kolmea iltapaivalla, ja sopivasti alkoi sellainen kuuden tunnin opastettu luontoretki puoli neljalta, joten menin sitten sinne. Nahtiin aivan lahietaisyydelta yksi albatrossi, merileijonia, hylkeita ja pingviineja. Ihan kuin olisin ollut luontodokumentin sisalla. Oppaina oli vielapa kaksi tutkijanalkua, joten asiapohjakin oli kunnossa.

Seuraavaksi on tarkoitus menna Milford Soundiin, jonka pitaisi olla melko hyvannakoinen vuono. Tulee varmaan ihan Norja mieleen siella :) Maisemat ovat olleet jo tassa vaiheessa todella upeita, vaikka hyvat apajat ovat kasittaakseni viela edessa pain.

Uusi-Seelanti Christchurch

Pyykkays maksaa hostellissani noin 5 euroa. Ajattelin, etta ehka kaupungilla on itsepalvelupesuloita, jossa se olisi halvempaa. Niita on ainakin Australiassa siella taalla. Taalta en ainakaan viela ole loytanyt mitaan. Katselin netistakin. Taidan maksaa kiltisti sen 5 euroa :/ Rakennukset ovat taalla paljon eurooppalaisemman tuntuisia kuin Australiassa. Kaupungin lapi virtaa joki, jonka vesi on taysin kirkasta. Tulee varmaan vuorilta. On janna, kun voi erottaa pohjan kaikki piirteet ja siella taalla on taimenia, jotka kelluvat virrassa melkein paikoillaan. Naiden murre on tosi hassu. Alycia yritti valmistella minua siihen eilen matkimalla tata murretta varmaan tunnin ajan, mutta en pystynyt lopettamaan nauramista millaan :)

Uuteen-Seelantiin

Paastakseni Sydneyn lentokentalle, menin bussiin Bateman's Baysta, jossa Alycian porukoiden rannikkotalo sijaitsee. Alkumatka meni rennosti nukkuen, mutta puolivalin tauon jalkeen viereen sattui ehka 80-vuotias nainen, jolla oli ongelmia pysya omalla penkillaan, ja han otti tukea minun penkista. Oli melko tuskaiset pari tuntia yrittaa pysytella penkin ikkunan puoleisessa laidassa.

Christchurchiin selvisin puolen yon jalkeen, jonka jalkeen koitti tuskainen odottelu passintarkastukseen. Jonot olivat pitkat, ja suurin osa jonottajista oli englantia taitamattomia kiinalaisia. Tahan kun yhdistaa sen, etta maahantulokontrolli on aika tiukka, niin jonot eivat kylla meinanneet hievahtaakaan eteenpain. Laskin joutuneeni vastailemaan maahantulotarkastusten aikana kolmelle eri henkilolle heidan kysymyksiinsa aikeistani taalla ja, etta mista olen tulossa sun muuta sellaista. Jos en muista vaarin niin Sydneyn paassa oli sama homma kahden henkilon kanssa, vaikka olin lahtemassa maasta pois :) Ovat tainneet saikahtaa pahemman kerran terroristeja.

Perilla meinattiin ottaa taksi parin aasialaisen kanssa, mutta taksikuski oli aivan hajuton meidan hostelleista, vaikka molemmat ovat suuria hostelleja aivan keskustassa. Onneksi paikalle tuli Shuttle bus (=lentokenttataksi?), joka oli halvempi, ja kuskilla ei ollut mitaan ongelmia kohteiden kanssa. Paasinkin sitten onnekkaasti nukkumaan ennen kahta yolla.

Jostain syysta kannykkani ei toimi taalla :/ Johtuu varmaan siita, etta australialainen liittymani on prepaid :/

Canberra

Lauantaina kohteena oli siis Canberra Alycian ja BB:n seurassa. Tavoitteena oli paasta matkaan puolilta paivin, joten valmistauduin henkisesti, etta lahtisimme vasta kolmelta. Starttasimme tayteen lastatun auton viidelta :) Suurin osa tavaroista (paalle 20 laatikkoa) jai kuitenkin muuttofirman kuljetettavaksi. Omat ylimaaraiset kamani sain sailottya Louisen ja Shannonin luokse. Olin vaurautunut viemaan surffilaudan sun muut kassit bussilla, mutta Shannonin kaveri Pete tarjoutui roudaamaan ne, mika helpotti paljon minun urakkaani.

Oli janna sanoa hyvastit asuntolalle, mutta toisaalta yllattavan helppoa ehka siksi, ettei tarvinnut sanoa hyvasteja Alycialle. Perille paasimme puolilta oin. Matkalla oli valilla kunnollinen raekuuro. Jannitti ihan, etta tulisiko jalkia konepeltiin. Paahan olisi kylla varmasti sattunut kovasti, jos olisi ollut pihalla. Taallahan sataa joskus golf-pallon kokoisiakin rakeita :)

Alycian porukoiden kamppa oli aika hulppea: Kolme olohuonetta, iso uima-allas, poreallas ja tennniskentta. Yksi olohuone oli melko pieni ja se oli tarkoitettu television katseluun ja lukemiseen. Toinen oli vahan isompi, ja sita kai kaytetaan silloin, kun tehdaan jotain perheen kesken. Kolmas oli oikeastaan enemman kuin olohuone. Se oli hulppea edustushuoneisto, jota ei normaalisti kayteta.

Sunnuntai kului lahinna nukkuessa. Illalla sentaan kavimme syomassa ulkona Alycian ja BB:n kanssa. Lisaksi pyorimme vahan kaupunkia edestakaisin. Maanantaina herasimme ajoissa, jotta paasimme lahtemaan heidan paalle tunnin ajomatkan paassa sijaitsevalle rannikkoasunnolle, jossa vietimme viimeiset paivat.

Siella kypsyi myos paatos, ettei yhteisille paiville tule loppua ainakaan nailla nakymin. Rakastan sita tyttoa.