Työhaastattelu

Sunin konttori sijaitsee muutaman korttelin päässä samalla kadulla kuin asuntomme. Saavuin haastatteluun kuitenkin hieman myöhässä, sillä korttelit paljastuivat yllättävän pitkiksi. Mietitytti vähän, että olikohan lopputulos selvillä jo ennen haastattelun alkua. Aivan ensin menimme pieneen neuvotteluhuoneeseen kolmen tiimissä olevan työntekijän kanssa. Yksi heistä kyseli yleistä teknistä osaamista, toinen istui lähinnä hiljaa ja kolmas kysyi yksityiskohtaisesti Java-ohjelmoinnista. Kolmannen tarkoituksena oli tietenkin varmistaa, että tiesin oikeasti ansioluettelossa listaamistani teknologioista. Lähinnä oli hyvä mieli, kun osasin vastata kaikkiin tarkentaviinkin kysymyksiin mielestäni odotettua syvällisemmin. Tämä haastattelu kesti reilun tunnin.

Seuraavana oli vuorossa monivalintatesti Javasta. Sain siitä tiedon jo etukäteen, ja olin käyttänyt pari tuntia harjoitellen vastaavia testejä netissä. Näiden testien kysymykset ovat nimittäin sellaisia, joihin on aika vaikea vastata normaalin ohjelmointikokemuksen avulla. Testi tuntui yllättävän vaikealta, mutta myöhemmin sain kuulla sen menneen oikein hyvin. Kannatti siis harjoitella :)

Monivalintojen jälkeen oli aika ohjelmoida pari pientä sovellusta. En ollut varma, että miten tulokset mitattaisiin, joten suunnittelin algoritmit huolella ja kiinnitin erityistä huomiota virheenkäsittelyyn. Näppäimistöasettelu hämäsi minua jatkuvasti, mutta sain kuitenkin urakan lopulta päätökseen. Lopulta ainoiksi kriteereiksi paljastui aika, ja toiminta oikeilla syötteillä.

Lopulta pääsin juttelemaan toimiston pomolle toviksi, ja hän ilmoitti aika nopeaan, että he olivat kiinnostuneita minusta. Tässä vaiheessa tarkat järjestelytkin paljastuivat. Kyseessä on itseasiassa vuokratyö. Eli palkan maksaa joku toinen yritys, ja työt voivat loppua teoriassa milloin vain. Tämä ei minua tosin huoleta, ja toisin kuin Suomessa, täällä kyseisen riskin ottaminen on palkkaa korottava tekijä.

Lomailu jatkuu...

sillä uusi työni Sun Microsystemssillä alkaa näillä näkymin vasta parin viikon päästä :)

Muutto keskustaan ja työhaastattelu

Ylihuomenna pääsemme vihdoin muuttamaan aivan Canberran keskustaan. En tosin voi väittää, ettenkö olisi viihtynyt täällä farmillakin. Suomen kesä meni vähän sivu suun käyttäessäni lomani diplomityöhön, mutta onneksi olen voinut nauttia tästä Australian alkavasta kesästä ilman mitään kiireitä :)

Uusi asuntomme vaikuttaa muutama vuosi sitten rakennetulta. Kaksio on ilmastoitu, ja sen parvekkeelta avautuu hieno näköala viereiselle kukkulalle. Kovaan vuokraan sisältyy kaikki laitteet mukaan lukien pyykinpesukone ja kuivausrumpu. Takapihalla on kaksi uima-allasta.

Heti muuton jälkeen tiistaina menenkin sitten Sun Microsystemssille työhaastatteluun. Täällä on ilmeisesti jonkin sortin työvoimapula, sillä en ole tehnyt reiluun kuukauteen mitään työllistymisen eteen, mutta rekrytoimiston täti oli onkinut muutama päivä sitten uuden puhelinnumeroni jostain, ja kysyi kiinnostustani mennä töihin Sunille. Meidän oli vielä määrä tavata tiistaina, mutta eilen hän soitti minulle, ja menenkin suoraan haastatteluun. Katsoo sitten miten käy, mutta tuleepahan ainakin kokemusta :)

Remembrance Day

Asuntohakulomake on tällä hetkellä lähetetty faxilla kiinteistövälitystoimistoon. Homma etenee siinä vaiheessa, kun saamme muunnettua takuuvuokran käteiseksi ja kannettua sen heidän toimistoon. Ei tätä kankeutta varmaan kestäisi, jollei sitä ottaisi huumorilla :)

Muistopäivä (Remembrance Day) on ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden viettämä sodan lopun muistopäivä. Australiassa tätä päivää juhlitaan näkyvästi, ja sen käsitettä on laajennettu niin, että silloin muistetaan kaikkia sodissa menehtyneitä australialaisia. Erityisesti australialaiset muistelevat pyhiinvaellusten kohteeksi noussutta ensimmäisesssä maailmansodassa käytyä Gallipolin taistelua Turkissa, jossa britit määräsivät australialaiset joukot käytännössä itsemurhatehtävään turkkilaisia vastaan, ja vähän sellainen siitä muodostuikin.

Sodan jälkeen lähes jokainen tuppukyläkin sai oman sotamuistomerkin yleensä keskeisimmälle paikalle, ja käytyjä sotia onkin lähes mahdotonta olla huomioimatta arjessakaan. Syytä merkittävästi Suomea yleisempään muisteluun en osaa selittää, mutta jotkut selittävät sitä tarpeellisena toimenpiteenä jatkuvasti sotia käyvässä maassa. Toisaalta sotien muistelu voi toimia etnisesti hyvin hajaantuneen kansan yhteensitovana linkkinä.



Minun ja Alycian arkeen tämä muistopäivä vaikutti siinä muodossa, että Alycian isä luopui VIP-lipuistaan viralliseen muistopäivätilaisuuteen. Tilaisuus pidetään vuosittain kansallisen sotamuseon pihamaalla, josta on hyvät näkymät parlamenttitaloon (kuvassa valkea täplä taustalla). Olimme kuvassa oikealla näkyvillä penkeillä veteraanien seassa toisessa rivissä, suurlähettiläiden sun muiden virallisempien osallistujien istuessa vasemmalla näkyvillä penkeillä. Pääministeri ja kenraalikuvernööri sekä muut erityiset juhlavieraat istuivat kuvassa keskellä edessä olleissa penkeissä. Tunsimme itsemme hieman alipukeutuneiksi, sillä molemmilla meistä oli farkut jalassa, tosin onneksi olimme Australiassa, jossa pukeutuminen ei ole niin tarkkaa :)

Tilaisuuden jälkeen kiertelimme sotamuseota ympäriinsä, ja mielenkiintoinen paikka se kyllä olikin. Ei ollut pulaa kokonaisista lentokoneista tai tankeista, ja löytyihän sieltä vanha sukellusvenekin. Lopuksi kävimme vielä kuuntelemassa jonkun suositun sotakirjailijan luennon Britannian pääministerin ja asevoimien ylipäällikön henkilökemioista ensimmäisen maailmansodan myllerryksissä, joissa liittoutuneet onnistuivat niittämään miehiä välillä nopeammin kuin heinää.

Muuttorutiineja kohdemaassa: puhelinliittymä

Ikävä kyllä maata ei voi vaihtaa aivan yhtä helposti kuin osoitetta. Asumme tällä hetkellä Alycian vanhempien maatilalla Canberran kupeessa Queanbeyanissa. Kävimme maanantaina katsomassa uutta asuntoamme, joka oli aika upea. Toisaalta sen on parempi ollakin upea, sillä lähellä keskustaa asumisesta saa täällä maksaa itsensä kipeäksi. Tämäkin asunto tulee maksamaan noin tuhat euroa per kuukausi. Pistää miettimään, että töitä voisi alkaa pikku hiljaa etsimään :)

Aivan ensimmäinen askel kotiutumisessa oli kuitenkin hankkia paikallinen puhelinliittymä, ja kyllä sen hankkiminen tuottikin tuskaa. Käytin ensin muutaman tunnin vertaillen erilaisia tarjolla olevia liittymiä. Päädyin Telstran (paikallinen Sonera) prepaid-liittymään, joka oli suunnilleen ainoa liittymä, jonka avulla on mahdollistaa maksaa alle 20 euroa kuukaudessa liittymästä. Suurin osa liittymistä pakottaa käyttämään ainakin 40 euroa kuukaudessa. Liittymien hinnoittelu ja markkinointi on tehty täällä niin sekavaksi, että se ansaitsee oman artikkelinsa toivottavasti lähitulevaisuudessa.

Prepaid-liittymän ostaminen olikin jo taas oma seikkailunsa. Lähimmän kauppakeskuksen Telstra-myymälä oli suljettu tietokonevian vuoksi lounaaseen asti, tosin kello oli jo kaksi iltapäivällä, kun luimme tätä viestiä myymälän lukitusta ovesta. Saman myymälän vieressä oleva kännykkäkauppa ei pystynyt myymään liittymää, koska heidän kassajärjestelmänsä ei tunnistanut kyseistä myyjän kädessä ollutta tuotetta. Lähellä sijainneen elektroniikkaliikkeen myyjä pyysi minulta passia liittymän ostamiseen. Lopulta löysimme liittymäpaketin Target-myymälästä (paikallinen Tokmanni), josta sen sai mukaan pelkällä käteisellä.

Tässä vaiheessa minulla oli siis käsissäni jo fyysinen sim-kortti. Enää se täytyi vain aktivoida. Aktivoinnin voi onneksi hoitaa kätevästi suoraan webissä. Kaikki meni hyvin niin pitkään, kunnes oli aika antaa osoitteeni. Ikävä kyllä Telstran järjestelmät eivät tunnistaneet maatilan osoitetta oikeaksi, joten jouduin soittamaan asiakaspalveluun, jonka kautta mitkä tahansa tiedot menevät vaivattomasti läpi. Pian olikin jo mahdollista tehdä puheluita uudella liittymälläni, jonka numero on muuten +61439011776.

Liittymää voi myös ladata kätevästi netissä, tosin nettipalveluunkin piti erikseen rekisteröityä. Sain hoidettua rekisteröinnin alta viikossa yksinkertaisen lomakkeen avulla. Prosessia hidasti se, että kyseinen lomake heitti joka päivä erilaisen virheen tätä päivää lukuun ottamatta. Yhtä kaikki, nyt minulla on liittymä, joka vaikuttaa toimivan :)

Parin tunnin päästä pitäisikin sitten ajaa kaupunkiin noutamaan Alycia töistä, ja kirjoittamaan uuden asunnon vuokrasopimus. Minulla on hyvät tutinat siitä, että vuokrasopimuksen kirjoittamisesta tulee aihetta uuteen viestiin :)

Taas kerran kohti Australiaa

Ostin kesällä tietenkin halvimmat lentoliput Australiaan ja "säästin". Kun sunnuntaina aamulla saavuimme Helin, Akin ja Millan kanssa lentokentälle, sain check-inissä kuulla, että Pariisin kentällä oli alkanut lakko. Siispä täytyi mennä Air Francen lipunmyyntiin selvittämään asiaa. Vaihtoehdoiksi sain joko lentää Pariisiin, josta pääsisin hyvällä onnella eteenpäin, tai sitten odottaa yhdenksän tuntia ja jatkaa matkaa Lufthansan siivin. Valitsin jälkimmäisen, sillä seikkailumielialani oli karissut jo check-inissä.

Kuudelta illalla koitti viimein lähtö. Ensin reilut kaksi tuntia Frankfurtiin, jossa sai kävellä melkoisen maratonin portilta toiselle. Parin tunnin odottelun jälkeen alkoi yli kymmenen tunnin taival kohti Bangkokkia. Lufthansan 747:n noin 140 hengen osastossa oli neljä pyöreää kuvaputkitelevisiota, joista näkyi ikkunapaikalleni puolikas kuva. Lähimmässä televisiossa oli lisänä suuri violetti läiskä. Tyydyin lukemaan lehtiä ja nukkumaan. Kahden desin muovipullossa tarjoiltu lähdevesi oli peräisin Tennesseen osavaltiosta. Tuntui hieman ympäristörikolliselta juoda sitä :)

Bangkokin uusi lentokenttä oli Frankfurtin tapaan hyvin suuri. Kävelin varmaan useamman kilometrin portilta toiselle. Matkan täytti aina vain samanlaiset aulat samoine palveluineen. Suuri osa kentän mainospaikoista sisälsi kuningasta ylistävää propagandaa. Viimeinen yhdeksän tunnin pätkä meni Qantasilla, joka on kuin Australian Finnair. Lufthansan vastakohtana Qantasin koneissa on kaikkea. Jokaiselle matkustajalle oli oma viihdekeskus, jota pystyi käyttämään täysin toisista matkustajista riippumatta. Lentoemot kantoivat välipalaa, ruokaa ja jälkiruokaa vähän väliä, ja käyttivät väliin jäävän ajan täytellen laseja. Aika kuluisi varmaan nopeammin tankaten viinaa, mutta tyydyin veteen ajatellessani aikaerosta toipumista.

Saavuttuani olin vastaanottanut Alycian tax-free-ostoslistan tekstarina, joten ojensin puhelimen myyjälle, joka ystävällisesti keräsi myymälästä kaikki listaan täsmäävät tuotteet. Tax-free-ostoksilla kävijöille oli oma linjansa tulliin ja passintarkastukseen, mutta useimmat ostoksilla käyneet eivät menneet siihen. Hyvä minun kannalta, sillä päädyin samaan halliin muiden kanssa sillä poikkeuksella, että edelläni jonossa oli kaksi ihmistä usean sadan ihmisen sijaan :) Odottelin erilaisia vaikeita kysymyksiä rajatarkastuksessa, mutta ainoa kysymys oli se, että olinko ollut ulkomailla kuukauden sisään. Pääsinkin laitoksesta ulos varsin nopeasti.

Seuraavaksi piti sitten vain löytää Alycia. Hän saapui Sydneyyn Canberrasta, ja oli vielä omassa koneessaan tässä vaiheessa, joten suuntasin ulkomaanterminaalista junalla (joka on Sydneyn ympäristössä enemmän metro kuin juna) kotimaanterminaalia kohti. Hypätessäni ulos junasta hän oli vastakkaisella laiturilla matkalla kohti ulkomaanterminaalia, mutta onneksi puhelimet toimivat :) Samaa matkaa pääsimmekin sitten kävelymatkan päähän hotellistamme, missä pystyin vihdoin toteamaan olevani perillä Australian kesässä oman kullan kera.