Rauhallinen vappu

Koska koulu ei painosta, olen alkanut kehittää itselleni tekemistä. Aloitin lukemaan kirjaa, jossa puhutaan Linux-kernelistä. Olisi kiva oppia ohjelmoimaan ajureita ja korjailemaan pikkuvikoja siitä, mutta saa nähdä miten pitkälle mielenkiinto yltää.

Eilen oli neljännet asukastoimikunnan järjestämät teemabileet. Aiheena oli tällä kertaa univormut. Porukan pienoisen kyllästymisen teemabileisiin näkee siitä, että monilla ei ollut asua ja lopuista puolella oli koulupuku. Aiemmin viikolla olleeseen kyselyyn asukastoimikunnan toiminnasta kerkesin jo vähän naristakin, että onko asukastoimikunnalla muita kun teemabileitä, ja miksi musiikin pitää olla kohdebaarissa niin huonoa :)

Onneksi tyytymättömyys on suurinta ennen bileitä. Eilen oli todella kiva ilta. Sain autokyydin perille ja takaisin. Tosin piti lähteä sitten takaisin jo ennen puolta yötä, mutta kerkesi sinä aikana jo nähdä sopivasti, ja eipähän kerennyt tulemaan ainakaan tylsää.

Neljän tunnin pikakittaamisen huomasi aamulla. Onneksi sai vaan maata ja katsoa musiikkia TV:stä. Ja jossain välissä Anna poikkesi KFC:ssä ja toi sieltä syötävää. KFC on kuin McDonalds, mutta keskittynyt kanatuotteisiin. Musiikkia täällä näkee TV:stä vain viikonloppuaamuisin, jolloin sitä pyöritetään kolmella kanavalla yhtä aikaa.

Ei sipsejä

Huomasin katsovani sipsipussia tekemättä mitään. Vatsani ei ollut täysi. Normaalisti olisin siis ottanut ainakin muutaman. Kyse ei ollut painonpudotuksestaan tai mistään sellaisesta. Sipsit olivat vain maustettu viinietikalla. Melkein kaikki näkemäni sipsit on maustettu viinietikalla. Ei viinietikka maistu erikoisen pahaltakaan, mutta pidemmän päälle ei vaan tee mieli. Sama reaktio varmaan minulla kuin näillä salmiakin kanssa.

Katselin eilen syksyn kursseja. Tällä kertaa otan vähän haastavampia kursseja, mutta pitäydyn silti vain kolmessa kurssissa, vaikka niitä voisi ottaa neljäkin kerralla. Tällä kertaa kurssien sisältö on vähän vaikeampi selittää. No ensimmäinen on helppo. Se on henkilöjohtamista. Toinen on myös melko helppo selittää: se käsittelee Internettiä ja yritystoimintaa. Kolmas liittyy jotenkin Internetin tuomiin muutoksiin sosiaalisissa kanssakäymisissä. Jokaisessa noista kursseista pitäisi olla paljon harjoitustöitä.

Enkunopettaja kysyi aamun tunnilla, että "Do you have a photographic memory?" (Onko sinulla/teillä valokuvamuisti?). Vastattuani ei, tajusin että kysymys oli suunnattu pelkästään minulle. Parin sekunnin päästä siitä tajusin vihjeen ja otin kynän ja paperia ja aloin kirjoittamaan sanoja ylös.

Inhoan käsinkirjoittamista, ja onneksi viime vuonna huomasinkin, että kun lopetin muistiinpanojen teon, sain jopa parempia arvosanoja kuin ennen. Selitän sitä sillä, että kun muistiinpanoja tehdessäni yritin pysyä mukana nopeissa kalvonvaihdoissa, en kerennyt kuuntelemaan puhetta. Ja juuri puhe on minulle hyvin tärkeä elementti oppimisessa. Ei liene yllätys, että luennoitsijat korostavat puheessaan juuri tentissä olevia asioita. Toistavat niitä monta kertaa ja kertovat tarinaa niiden ympäriltä. Ei minulla puhemuistiakaan ole, mutta keskittymällä kuuntelemiseen opin paljon vähemmällä vaivalla, kuin kirjoittamalla ylös tiivistettyjä tietosirpaleita.

En tosin kiellä sitäkään, että kun tenttiin tulee sanakoeosuus, voisi olla hyödyllistä kirjoittaa ne muutama kymmenen sanaa ylös, joista kysyttävät sanat valitaan :) Saman aineen tauolla huomasin puhuvani englantia Jussille. Puhuin asiani loppuun ja pienen taon jälkeen jatkoin suomeksi. Suomenkielinen puheeni kuulostaa siltä, kuin joku muu kuin minä puhuisi sitä. En pidä siitä tunteesta.

Opintolainan aika

Perjantaina katkesi netti. Taino osittain. Pääsin kiinni koulun sähköpostiin ja siellä oli viesti, jossa sanottiin, että olen siirtänyt kohtuuttoman paljon tavaraa viime vuorokauden aikana, joten kaikki muu paitsi www oli laitettu kiinni. Eivät kertoneet mitä rajat olivat, mutta tiedän etten kovin paljoa ollut siirtänyt, joten niiden pitää olla aika alhaiset. Muutaman tunnin ajan tyydyin kohtalooni ja yritin selvitä pelkällä www:llä. Sain weppisähköpostin kautta pienen sivunpäivityshomman ja tein sen. Siinä vaiheessa kun olin siirtämässä päivitettyjä sivuja takaisin nettiin tajusin, etten voinut siirtää niitä sinne, koska nettini oli suljettu. Tunnin päästä tästä sain ratkaistua ongelman niin, että kaikkien ohjelmieni liikenne näyttää ainakin koululle olevan normaalia www-liikennettä, joka siis menee vielä läpi.

Viikonlopun aikana tajusin, että vaikka rahat riittivätkin Tasmanian loman maksamiseen, seuraavaan vuokraan ne eivät riittäisi. Olin jo aiemmin päättänyt, että jos rahanpuute alkaa täällä uhkaamaan eri paikkojen näkemistä ja kokemusten kerryttämistä niin nostan sen opintolainen, jota olen niin pitkään yrittänyt kaikin keinoin vältellä. Laitoin siis opintolainahakemuksen vetämään.

Ripeää palvelua OP:lta sillä tänään maanantaina kun puolilta päivin tarkistin tilanteen oli tililleni tupsahtanut melkein 4000 euroa, mikä on melkein tämänhetkisen vuosituloni verran. Huono juttu (korot). Olen varmaan lukenut jotain väärin, sillä kuvittelin sieltä tulevan vain muutama sata euroa kuukaudessa. Pitää vielä miettiä mitä tehdä asian kanssa.

Minulle on kuukausittain tullut jotain väestörekisterikyselyjä. Vastasin ensimmäiseen innoissani. Seuraavan heitin jo roskiin, koska mitään ei ole muuttunut. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että he saisivat nämä tiedot, mutta minusta on kohtuutonta olettaa, että yksittäistä ihmistä kiinnostaa täytellä melkein sata kohtaa sisältävää lomaketta joka kuukausi, varsinkin jos mikään ei muutu kuukaudesta toiseen. Heitän siis roskiin nämä seuraavatkin kaavakkeet.

Huomenna koulu jatkuu. Tajusin juuri helpottavan asian. Minulla on tälle lukukaudelle vain kaksi enkun esseetä tehtävänä. Se on noin 700 sanaa yhteensä. Kaikki muut tehtävät olen jo palauttanut. Tuntuu hyvältä :)

Tänään täällä vietettiin Anzac-päivää. ANZAC tulee sanoista Australian and New Zealand Army Corps, ja sillä tarkoitetaan Australian ja Uuden-Seelannin yhteisjoukkoja, jotka ensimmäisessä maailmansodassa seilasivat tappelemaan Turkkilaisten kanssa. Eivät edenneet vuoden aikana kilometriä enempää, ja palasivat lopulta kotiin 8000 miestä vajaana. Päivän merkittävyydestä kertoo se, että sitä tunnutaan vietettävän enemmän kuin pääsiäistä.

Eipä tuossa toisaalta mitään ihmettelemistäkään ole. Sota on täällä paljon lähempänä arkea kuin Suomessa. Australialaiset lähettävät yhä joukkojaan minne sattuu Brittien ja varsinkin USA:n perässä, joten erilaisia sotia on riittänyt jokaiselle vuosikymmenelle.

On kiva, kun viimeisetkin kämppikset palasivat lomilta. Olen huomannut oikeasta pitäväni näiden seurasta, enkä vain siksi, että ne sattuvat olemaan kämppiksiäni. Tai sitten olen vain tottunut siihen, että nämä ovat ympärilläni :)

Välipäivät

Eilen sain lähetyksen Suomesta. Salmiakkia. Kieli mustana on kiva kirjoitella :)

Koulu alkaa vasta tiistaina, eikä kouluun näytä tarvitsevan tehdä muuta kuin yksi pieni essee keskiviikoksi. Vapaa-ajan määrän voi ehkä huomata tämän blogin ja kuva-albumin pienoisista muutoksista.

Eilen minut houkuteltiin baariin. Juuri ennen bussin tuloa pysäkille huomasin, että tämän asuntolan ja bussipysäkin välinen portti oli lukittu. No se ei paljoa hidastanut, mutta sain aika kivan kokoisen riekaleen revittyä irti kämmenestäni ylityksen aikana. Käsi nyrkkiin, ettei veri lentäisi minne sattuu ja matkaan :) Perillä baarissa olikin jo Anna ja Keagan sekä iso liuta heidän kavereita. Siinä vaiheessa kun käteni oli paketoitu, tajusin että suurin osa heistä opiskelee sairaanhoitajiksi.

Tänään lampsiessani aamulla keittiöön Matt oli löytänyt keittiön ikkunan välistä CD-levyn kokoisen hämähäkin. CD-levy on siis se ala, minkä tämä hämähäkki peitti jalkoineen. Se ei liikkunut yhtään, joten arvelimme sen olevan kuollut. Kumpaakaan ei myöskään kiinnostanut alkaa kaivamaan sitä roskikseen, joten annoimme sen olla.

Illemmalla menin pimeään keittiöön ja olin ottamassa tiskipöydältä veistä, kun huomasin tiskialtaassa jotain liikettä. Laitoin valot päälle ja kukas muukaan siellä altaassa pyöri kuin aiemmin kuolleeksi julistettu hämähäkki. Raukka oli joutunut satimeen, sillä tiskialtaan reunat olivat sille liian liukkaita. Sammutin sen pakojanon kuumalla vedellä. Huomenna pitää varmaan kaivaa se sieltä tiskialtaasta roskakoriin, jos se nyt sattuu olemaan varmasti kuollut.

Ei minulla ole mitään näitä pöytäni alla asustavia pikkuhämäkkejä vastaan, sillä ne pysyvät kiltisti verkoissaan ja syövät mahdolliset itikat sun muut, mutta tuollainen isompi hämähäkki alkaa omata sen verran ison purukaluston, ettei sitä viitsi vapaana juoksuttaa, varsinkin kun jalat ovat yleensä paljaana. Eniten kummastuttaa kuitenkin, että miten se pääsi tänne sisälle, mutta kai niitä koloja aina löytyy.

Tasmania

Havahtua paluumatkalla puoliunesta veneen hidastumiseen, huomata kaikkien katsovan ikkunasta ulos samaan suuntaan, nähdä delfiinilauman lähestyvän venettä ja sen saavutettuaan jatkavan ulkomerelle - Tasmania.

Viime viikon keskiviikko alkoi aikaisella herätyksellä ja kolmen tunnin junamatkalla Sydneyyn Wisconsinista kotoisin olevan Mattin kanssa. Tasmanian lennon lähtöön oli vielä aikaa, joten Sydneyssä kävimme tutustumassa johonkin puistoon ja sen keskellä sijaitsevaan sodissa kaatuneiden muistomerkkiin. Australiahan on ollut mukana kaikissa sodissa missä brititkin, eli toisin sanoen melkein jokaisessa sodassa. Samasta syystä jokainen kaupunki tuntuu vilisevän sotamuistomerkkejä.

Kun illalla olimme perillä Tasmanian pääkaupungissa Hobartissa, aloimme lepäämiseen sijaan koluta heti kaupunkia läpi. Kyseessä on samankoinen kaupunki Tampereen ja Newcastlen kanssa, joten kokoa ei ole liikaa. Ja toisin kuin Newcastlessa, Hobartissa oli oikea keskusta. Iso keskusta, sillä kyseessä on suosittu turistikaupunki. Kadut pursuavat erilaisia ravintoloita, kahviloita ja matkamuistokauppoja sun muita vastaavia. Onneksi olimme kuitenkin liikenteessä myöhään syksyllä, joten muita turisteja ei liiemmin näkynyt. Itseasiassa kadut olivat hiljaisia kuin haamukaupugissa, vaikka kyseessä oli keskiviikkoilta, joka on Australiassa se arkipäivä, jolloin baareissa on ihmisiä.

Kebab-paikat ovat täällä erilaisia. Kebabilla ei itseasiassa täällä taideta tarkoittaa lihaa itseään, vaan kyseessä on suomalaisen mittapuun mukaan tortilla, jossa voi olla mitä tahansa lihaa. Sydneyssä siinä oli jopa kebab-lihaa :)

Illan päätteeksi meninne mukavan tuntuiseen pubiin, jossa oli mies kitaran kanssa, ja soitti Coldplayta ja muuta samantyyppistä musiikkia. Pitkän kävelylenkin jälkeiset pari Guinnessia tuotti tulosta ja väsymys valtasi mielen. Tämä oli suunniteltu juttu, sillä hostellissamme ei ollut lakanoita eikä täkkiä. Yö oli kylmä, ja vierailumme kyseiseen hostelliin jäikin yhden yön jutuksi.

Torstai aamuna suuntasimme lähimpään autovuokraamoon ja hankimme halvimman löytyvän kulkupelin käyttöömme neljäksi päiväksi. Kyseessä oli 1.3 litrainen automaattivaihteinen Huyndai :) Vasemmalla puolella ajaminen ei yllättäen tuottanut mitään muita vaikeuksia, kuin että ensimmäinen päivä meni aika pitkälle laittaessa tuulilasin pyyhkijöitä päälle vilkun sijaan.

Ekan päivän retki suuntautui läheiseen Mt Fieldin kansallispuistoon, jossa aloitimme päivämme pikkulenkillä Russell Fallsseille. Kyseessä on jollei sademetsän niin sademetsämaisen metsän keskellä sijaitseva kaunis vesiputous. Paikka vilisi pussirottia ja kenguruita.

Seuraavaksi suuntasimme autollamme ylemmäs vuorelle. Matkalla ylös näimme ilmeisesti pussinäädän. Näytti lähinnä kellertävältä vähän kissaa rotevammalta, ja juoksi kovaa puskaan auton alta. Matkaa ylös oli 16 kilometriä, mikä vei huonolla ja pelkkää mutkaa olevalla tiellä lisättynä kuljettajan (minun) jatkuvalla ympäristön ihastelulla melko pitkään.

Vuorella teimme sitten kartalta katsoen noin 12 kilometrin mittaisen lenkin. Olin melko optimisti, sillä eihän 12 kilometriä voi viedä kovin kauaa, varsinkin kun reitin alimman ja ylimmän kohdan korkeusvaihtelu oli vain noin 200 metriä. Vaellusvaatteina minulla olikin siis lenkkarit, farkut, huppari ja nahkatakki. Juomaa varasin kuusi desiä. Totuus lenkin haastavuudesta paljastui pikku hiljaa. Polut, siellä missä niitä pystyi poluiksi sanomaan, olivat suurelta osin vuoristopuroa, joten sain käyttää paljon aikaani pomppiessani kiveltä toiselle. Opin myös pari kasvia, jotka olivat niin kovia, että niiden päällä pystyi kävelemään huoletta. Vaatteet olivat kyllä ihan päteviä. Kun sää vaihteli minuuteissa auringonpaisteisesta helteestä kylmäksi räntäsateeksi, oli hienoa omata toimiva kerrosvaatetus, jota pystyi muuttamaan vauhdissa. Melkoinen osa lenkistä oli sellaista, ettei polkua ollut ollenkaan, vain punaisia täpliä siellä täällä. Huomasin, että kilometri nelinkontin itseään isompien kivien päällä yläviistoon vie himpun verran enemmän aikaa, kuin kilometri kävellen maantiellä.

Lopputuloksena melkein kuusi tuntia vieneestä lenkistä sain rasituksesta kipeät polvet, jotka vainosivat minua loppumatkan ajan, sekä erittäin hyvän mielen mahtavista maisemista. Oli melkein kuin Norjassa :) Automatkalla alas sai olla melko varovainen, sillä oli jo pimeä, ja kengurut tykkää pimeästä. Muutaman kerran saikin lyödä jarrut pohjaan välttääkseen osuman ja osan pätkää ei voinut mennä paljoa 10 km/h nopeampaa, kun pomppivia otuksia oli joka paikassa. Ymmärrän nyt, miksi tiet ovat täynnä raatoja.

Perjantai alkoi matkalla itään Maria-saaren kansallispuistoon. Kyseessä on saari, jossa sijaitsi ennen vankila. Kauniilla saarella ovat olleet. Lähtösamatamassa näimme loikoilevan hylkeen, perillä kenguruita ja vompatin, sekä paluumatkalla delfiiniparven. Yöksi suuntasimme Lanchestoniin, mikä sijaitsee pohjoisessa. Tasmianahan on vain nelisen sataa kilometriä leveä ja korkea, joten siirtyminen on aika nopsaa.

Lanchestonissa majoitumme entiseen vanhainkotiin tehtyyn hostelliin. Kyseessä oli hyvin uusi rakennus ja yksityiskohdista mainittakoon, että suihkuissa ja vessoissa oli oikea ilmanvaihto avonaisen ikkunan sijaan, suihkussa oli sekoitenuppi, eli vain yksi nuppi, ja lavuaareissa vain yksi hana, eli kaksi nuppia, mutta vesi tuli sentään sekoitettuna. Sänky voitti tämän asuntolan sängyt mennen tullen. Nukuin sinä yönä pitkään.

Lauantain aikataulussa oli retki Cradle vuoren kansallispuistoon. Aluksi suuntasimme vain pienemmälle näköalapaikalla, jolle piti kiivetä sinnekkin paikoin nelinkontin. Polvet alkoivat oirella tällä kertaa jo melkein heti parkkipaikan jälkeen, mutta ylöspäin kiipeäminen ei onneksi koskenut. Tiesin, että jos murehtisin alaskiipeämisen tuskaa, en pääsisi minnekkään. Tältä huipulta näkyi jo hienosti ympärille, mutta samalla itse Cradle-vuoren huippu näytti olevan melko lähellä.

Ei se huippu kyllä ihan niin lähellä sitten ollutkaan, mutta takaisinhan ei käännytä. Huomasin pitäväni kiipeämisestä hirmuisesti. Osasyy voi olla, että lenkkarini tuntuvat olevan kuin liimatut kivien päällä. Polvet kipeänäkin ohitin kaikki muut ylöspäin mennessä, paitsi yhden miehen, jonka ylöspäin kiipeäminen näytti vaivattomammalta kuin käveleminen kadulla normaalille ihmiselle. Hän vilahti minun ohi sekä matkalla ylös, että matkalla alas näyttäen vain löntystelevän rennosti. Maaston haastavuudesta sanoisin, että paikoittain mentiin melkein pystysuoraan, mutta koska vuori koostuu suurista kivistä, paikkoja käsilla ja jaloille on riittämiin.

Alastulomatkalla alkoi tehdä mieli helikopteria. Siinä missä ylöspäin meneminen ja tasaisella kulkeminen oli kipeällä polvellä melko vaivatonta, hiemankin alaspäin viettävä polku tuotti jo haasteita, puhumattakaan alaspäin menevistä rappusista, joita onneksi oli vain parikymmentä metriä vuoren juurella. Jyrkät alaspäin menevät kohdat ja isot kivikot olivat helpompia, sillä niissä paikoissa pystyi tukemaan vartaloa käsillä. Onneksi myös oikea polveni oli melko kivuton, siinä missä vasenta jalkaani en pystynyt juuri koukistamaan. Helpottavaa sinällään, koska oikea polveni oli monta vuotta armeijan jälkeen se herkkä paikka.

Seuraavan yön vietimme pohjoisrannikolla sijaitsevassa kaupungissa nimeltä Devonport. Taas oli muutama olut tarpeen, sillä hostellissa ei taaskaan ollut lakanoita tai täkkiä, ja kuten sanottu, ilmanvaihto suoritetaan avaamalla ikkuna, joten sisällä on melkein yhtä kylmä kuin ulkona ja Tasmania on tähän aikaan vuodesta aika viileää seutua.

Sunnuntaina kohteenamme oli etelärannikolla sijaitseva Port Arthur, mikä on ilmeisesti ollut Brittien historian pahin vankila. Ironisesti kyseessä oli samalla mallivankila. Aate siitä, että kun vangit eristetään toisistaan ja niille opetetaan hyödyllisiä ammatteja ei toiminut aivan niin hyvin kuin voisi olettaa. Käytännön toteutus oli nimittäin pitää vankeja juuri ja juuri sen kokoisissa selleissä, että niissä mahtui nukkumaan makuullaan. Päivät kuluivat rakennuksilla, joissa hevoset ja muulit oli korvattu vangeilla. Ilmeisesti kovin moni ei selvinnyt paikasta hengissä ja tervejärkisenä.

Reissun jälkeen tuntui aina vähän kolkolta kun huomasi, että jokin rakennus oli vankien tekemä. Kaikki näkemäni vanhat kivirakennukset ja rakennelmat ovat. Tasmania oli melko vauras paikka 1800-luvulla, ainakin rikkaille, johtuen mielenkiintoisesta oravanpyörästä. Vangeilla ei ollut äänioikeutta ja uudisasukkaat pelkäsivät heitä, mikä johti hyvin tiukkaan lainsäädäntöön. Tämä taas sysäsi työttömät ja köyhät vankilaan, mikä teki heistä ilmaista työvoimaa rikkaille. Vaikka vapaus koittikin, vain harvat saivat täyden vapauden, eli luvan muuttaa pois Tasmaniasta. Vankilassa opetetuista kyvyistä ei ollut hyötyä työmarkkinoilla, sillä ilmaistyövoimana toimineet vangit veivät kaikki työt, mikä taas pakotti työttömät vapautuneet varasteluun henkensä pitimiksi ja sitä kautta takaisin vankilaan. Jäljelle jäi siis vain rikkaita ja melkein orjan asemassa olevia vankeja.

Port Arthurin jälkeen kävimme vielä läheisellä Fortescuen lahdella. Tällä kertaa teimme vain kohtalaisen lenkin. Alkumatkasta menimme muutaman sata metriä hiekkarantaa, josta laskin ainakin kymmenen kuollutta pingiiviniä. Ranta muuttui kallioksi ja polku jatkui kallion päällä olevan metsän reunassa. Siinä missä rannan pingviinit olivat kokonaisia reitillä oli syötyjä pingviinejä siellä täällä. Eläviä emme nähneet missään. Olivat varmaan merellä kalassa tai jotain. Reitin päässä oli pienempi lahti, jossa näkyi jäänteet 1950-luvulla uponneesta höyrylaivasta. Ihmettelen vain, että miksi se höyrylaiva meni sinne alunperin, sillä missään ei näkynyt mitään merkkejä mistään rakennelmista ja paikka onkin nykyään kansallispuisto. Perillä näin myös 20-30 metrin päästä jonkin mustan pedon, joka livahti nopeasti karkuun huomattuaan meidät. Näytti aika paljon kissalta, mutta keskellä asumatonta seutua? No nyt katsoin Googlesta ja se tiesi kertoa, että osa lemmikkikissoista on villiintynyt Tasmaniassa ja tappavat nyt hitaasti, mutta varmasti kaikkea mitä vastaan tulee. Tämä voisi selittää ne kokonaiset, mutta kuolleet pingviinit rannalla. Opossumi ja Tasmanian tuholainenkin voisivat tulla kyseeseen, mutta ne viettävät päivänsä yleensä nukkuen.

Päivän päätteeksi matkasimme takaisin alkupisteeseen eli Hobartiin, josta löysimme tällä kertaa oikein hyvän hostellin. Maanantai ja tiistai kuluivat Hobartin nähtävyyksiä kierrellessä. Mieleen jäi erityisesti yhdistetty taide- ja kansallismuseo ja kirjastossa ollut vanhojen huonekalujen näyttely, jonka rinnalla oli toinen näyttely, missä nuoret teolliset suunnittelijat olivat ottaneet inspiraatiota tietyistä huonekaluista ja tehneet uuden huonekalun. Hobart on muutenkin jännä paikka, sillä se muistuttaa enemmän eurooppalaista kaupunkia kuin australialaista. Oli myös mielenkiintoista huomata viimeisenä päivänä, että suosikkibaarimme oli ollut samalla paikalla samassa rakennuksessa sataman rannassa 1800-luvun alkupuolelta, ja että se oli ollut viereisen parlamentin jäsenten kantapaikka.

Annan syntymäpäivät

Perjantainen matka Dubboon meni nopeasti. Rhiannon on saanut ajokortin hiljattain ja omaa Tommi Mäkistä veressään. Ekan vuoden ajokorttilaiset saavat ajaa täällä vain 80 km/h, mikä tarkoittanee, että Rhiannon menettää korttinsa heti kun törmää ensi kertaa poliisiin.

Perillä harjoiteltiin lauantaisia synttäreitä. Ensin Pastoral'ssiin ja sitten Commercialiin. Paluumatkalla työnsin juuri juomani veden ulos. Olisi ehkä pitänyt syödä jotain muutakin sinä päivänä kuin pieni mäkkiateria.

Seuraavana päivänä Rhiannon vei minut ja Mattin (kämppis) jonkun Annan kaverin luo, sillä Rhiannon joutui odottamaan serkkuaan iltaan asti ennen kuin pääsisi synttäreille. Annan kaverilla olisi aikaisempi kyyti tarjolla. Odottelimme lähtöä hänen takapihallaan, jonne kerääntyi pikkuhiljaa enemmänkin porukkaa. Hänellä oli lemmikkinä ankka, joka on ilmeisesti kohtuu yleinen lemmikki täällä päin. Yksi saapuneista tytöistä oli juonut ilmeisimmin koko yön ja saapui paikalle omalla autollaan. Tiesi tankanneensa autonsa, muttei muistanut siitä kuulemma mitään.

Synttäripaikka oli parin tunnin matkan päässä. Kyseessä oli lato keskellä aavaa ja kuivaa peltomaisemaa. Kuivalla tarkoitan sitä, ettei vettä näe missään, kasvit ovat yleensä ottaen keltaisia ja niin harvassa, etteivät pysty peittämään oranssia maaperää kunnolla.

Synttäreiden teemana oli Australia ja minä olin päättänyt pukeutua aboriginaaliksi. Kyseessä oli pikkuriikkisen provosoiva valinta, sillä varsinkin maalaiset ovat täällä hyvin rasistisia. Vertauksena voisi olla, että jos joku pitäisi Suomessa teemabileet aiheena Suomi ja joku pukeutuisi niihin mustalaiseksi :) Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt valita sanansa tarkemmin, sillä kun selitin myöhemmin iltaa bumerangini puuttumista sanoin, että valkoinen mies vei sen minulta pois. Sinällään totta, sillä se hajosi kun joku kokeili heittää sitä, mutta kun valkoiset ovat vieneet aboriginaaleilta lapsia pois vielä 70-luvulla, voi olla liian aikaista viitata siihen huumorilla.

Juomat pidettiin paikan päällä kylminä kylmälaatikoissa, jotka täytetään yleensä puoliksi jäillä. Jäätä myydään jokaisella huoltoasemalla hintaan 1,8e/5kg. Lisäksi grilli kävi kuumana koko illan. Latoon oli viritetty soimaan musiikkia suurista kaiuttimista ja pihalla oli tynnyreitä, jotka oli täytetty puulla ja alaosat oli rei'itetty. Illan tullen ne sytytettiin lämmittämään. Kyseessä oli siis täällä tyypilliset landebileet (bush party). Ilta oli normaalia lämpimämpi. Tarkenin lannevaatteessani hyvin noin kahteen asti aamuyöllä, jolloin huomasin pitäväni turhan paljon roihuista ja vaihdoin lämpimämpää päälle.

Nukkumaan menin viimeisimpien joukossa noin viideltä aamulla. Olin suunnitellut nukkuvani jossain nurkassa pelkän huovan kanssa, mutta Natin teltasta löytyi vapaa paikka ja oloihin nähden paksu patja. Tuntia myöhemmin aiemmin illalla sammuneet alkoivat auringon noustessa innostua kuin vampyyrit auringon laskiessa ja melussa oli välillä vähän hankala nukkua. Nousin ylös kymmeneltä aamulla, jolloin porukka oli sopivasti jo purkamassa paikkoja. Muutama paikallinen Annan kaveri piti hauskaa avolava-autoillaan. Niitä kutsutaan uteiksi ja farmareilla ei paljon muita autoja olekaan. Miten näillä sitten voi pitää hauskaa? Juomalla edellisen päivän iltapäivästä asti ja aamulla ajamalla ympyrää keskellä aavaa nostaen samalla suuria hiekkapilviä. Pitäisi varmaan olla kyydissä ymmärtääkseen sen hauskan puolen :)

Paluumatka Newcastleen meni aika pitkälti nukkuessa. Olen täällä keskiviikkoon, jolloin lähdemme Mattin kanssa Tasmaniaan. Välipäivät menevät latautuessa viikonlopusta.

Kouluviikko

Viikko on ohi. Tiistain lakitentti tuntui menevän loisteliaasti, mutta tuloksia ei vielä ole tullut. Kyseessä oli juonikkaat monivalinnat, joista yhdessä piti esim. tiputtaa joukkoon kuulumaton latinalainen termi pois. Kun satuin opiskelemaan vain kyseisten termien tarkoittamat asiat ja niiden englanninkieliset lyhenteet, oli kysymyksessä kivasti haastetta :)

Heti seuraavana päivänä oli vuorossa englannin esitelmä. Hirveällä kiireellä sain sen valmiiksi juuri ja juuri edellisenä iltana, eikä harjoitteluun juuri jäänyt aikaa. Yllätyksekseni huomasin silti vain rypisteleväni muistilappuni kasaan esitelmän tiimellyksessä ja siitäkin huolimatta esitelmä oli ennemminkin liian pitkä kuin liian lyhyt. No tässä oli hyvät puolet esityksestä :) Pienen harjoittelun vaikutuksen olen huomannut suomenkielisissäkin esitelmissäni. Selkeä artikulointi on vähintäänkin haastavaa kun sitä yrittää tehdä kesken esitelmän. Ehkä aika auttaa tämän kanssa. Tärkeintä minulle kuitenkin on, etten lue esitelmääni paperista, ja että keskityn selittämään asiaa syvällisemmin pelkän kalvojen ääneen lukemisen sijaan.

Heti esitelmän perään olikin aika käydä käsiksi filosofian esseeseen. Keskiviikon saldoksi jäi 250 sanaa tuhannesta vaaditusta ja selkä suunnitelma torstaiksi. Torstaina jouduin koulun jälkeen menemään kaupungille metsästämään sopivaa tavaraa lauantain synttäreille: kämppikseni Anna täyttää 21 vuotta ja pitää Dubbon läheisyydessä suuret bileet. Ilta meni tämän jälkeen kevyesti filosofian esseen loppuun kirjoittamiseen. Pääsin nukkumaan sentään ennen kahta.

Tänään kun viimeistelin esseetäni palautusta varten koululla, törmäsin toiseen suomalaiseen, Lauraan. Kuten Jussi, hän on myös Oulusta, ja itseasiassa Oululaisen ystäväni ystävä. Taas huomasin, että olisin todennäköisesti puhunut virheettömämpää englantia kuin suomea. Kumma miten vaikea on aloittaa puhumaan äidinkieltä, jota ei ole aktiivisesti käyttänyt muutamaan kuukauteen. Toinen suomalainen täällä, jonka kanssa olen jutellut, mutten tavannut, opiskelee journalismia. Erikoista tässä on se, että hän suorittaa koko tutkintonsa täällä. Tämä tarkoittaa sitä, että hän maksaa noin 10000e lukukausimaksuja vuodessa ja käteen jää neljän vuoden tutkinto, mikä siis vastaa suunnilleen ammattikorkeakoulua. Oppii varmasti englannin ja kulttuurin, mutta ei kyllä kovin kustannustehokkaalta kyseinen ratkaisu minun päässäni kuulosta. Voi tietty olla, ettei hinnalla ole niin väliä hänelle.

Aamuinen englannintuntini olikin viimeinen tältä vuosineljännekseltä. Edessä kahden viikon loma ja Tasmania. Ensimmäisen viikonlopun vietän kuitenkin Dubbossa synttäreillä. Kyydin lähtöajaksi sovittiin heti lounaan jälkeen. Hyvässä lykyssä pääsemme siis matkaan ennen päivällistä. Kello on nyt puoli yksi :)

Hiljainen viikko

Lämpimät kelit tulivat vihdoin takaisin. Viime yöt olen nukkunut t-paita päällä ja täkin lisäksi myös päiväpeitto päällä, mutta nyt ikkunat ovat saaneet olla täysin auki, sillä ulkona on lämpimämpi kuin sisällä.

Aamulla munakokkelia tehdessäni huomasin syyn, miksi ostamani isot kananmunat olivat isoja. Niissä oli kaikissa kaksi keltuaista. Tuleekohan sellaisesta munasta myös kaksi tipua?

Filosofian kirjoitelma oli hankala homma, vaikka minulla oli pitkä lista käsiteltävistä asioista, melko hyvä kuva mielessä siitä, mitä haluan kirjoittaa ja vaadittava pituus oli vain 500 sanaa. Aloituskappaleen kirjoitan aina kolmeen kertaan, ennen kuin pystyn elämään sen kanssa edes joten kuten. Yleensä sen jälkeen itse asia on kohtuullisen helppoa, mutta ei filosofian kanssa. Kun pysähtyy miettimään, miten ilmaisisi tietyn argumentin uskottavasti, niin toki siinä alkaa miettimään mahdollisia vasta-argumentteja, ja pian huomaakin, ettei argumentti olekaan validi. Samalla keksii uuden argumentin, ja kun sitä alkaa taas pukea sanoiksi niin käy samalla lailla.

Kirjoittaminen on siis hyvä tapa filosofoida, mutta filosofointi taas johtaa kirjoitetun hylkäämiseen. Huono tapa tuottaa tekstiä siis. Onneksi jossain vaiheessa sain keksittyä sellaisen argumentin, jolle en keksinyt pätevää vasta-argumenttia, ja sanamäärä täyttyikin nopeaan.

Myös viikonlopun olen käyttänyt koulutehtävien parissa. Hyvää rentoutumista kouluviikosta :) Onneksi on melko kivoja tehtäviä: Valmistelen esitelmää aiheesta The Communication Methods of The New Age. Käytännössä esittelen sähköpostin, messengerin, irkin ja muutaman muun internetin yli toimivan kommunikaatiotavan, niiden erot ja miten ne suhtautuvat organisaatioiden viestintätarpeisiin. On mukavaa tehdä esitelmää aiheesta, josta on oikeasti kiinnostunut.

Tänään keskityin lukemaan ensi viikon lakitenttiin. Kirja on A4-kokoinen, 800-sivuinen, pienifonttinen ja kannessa komeilee isolla sinisellä 'The Law'. Kuulostaa tylsältä, mutta vaikka onkin täyttä asiaa, mukana on paljon huumoriakin. Johtuisiko huumori siitä, että kirja on australialainen. Mene ja tiedä, mutta esim. seuraavat lainaukset oikeuden käsitteestä saivat minut hymähtelemään.

"In England, justice is open to all - like the Ritz Hotel."

"Justice is what happens when the money runs out."

Eilen oli taas yhdet bileet paikassa nimeltä 'CBD Hotel'. Jostain syystä suurin osa paikoista, joiden nimessä on sana hotel, ovat vain baareja. Huomasin kiroavani kallista olutta, kun se maksoi $3.60 (=2€). Ranskalaistyttö oli kuulemma opiskellut englantia vain neljä vuotta. Sen kyllä huomaakin: minulla oli äärettömiä vaikeuksia saada selitettyä hänelle, että olen suomesta :) Nyt alan epäillä, että kun tästä huolimatta keskusteltiin jonkin aikaa, niin ymmärsiköhän hän mitään muutakaan mitä sanoin.

Toinen asia, mikä kirkastui baarissa oli, että minua vanhemmat ihmiset on kaikki sijoitettu tuonne vähän matkan päähän omaan rauhaan. Onneksi en ole vielä niin vanha :)