Asunto

Kävimme kirjoittamassa eilen vuokrasopimuksen omasta talosta. Yritimme alun perin etsiä kolmiota läheltä keskustaa, mutta niiden vuokrat olivat melko naurettavia tasoon nähden. Ei tämä neljän huoneen omakotitalokaan halpa ole, mutta ainakin hintaan kuuluu oma piha, rauhallinen katu ja lähikauppa. Eikä keskustaankaan ja töihin ole kuin kymmenen minuutin automatka.

Koulujärjestelmästä

Olen varmaan aiemmin jo kertonut siitä, miten Australiassa luovuttiin vuosia sitten kieliopin opettamisesta. Ajatuksena oli se, että on tärkeämpää keskittyä analysoimaan kirjoittajan motiiveja, kuin kirjoituksen rakennetta. Luonnollisesti tämä postmoderni kokeilu meni aivan perseelleen. Nuorten aikuistenkin teksti on usein sellaista sekamelskaa, että sitä on hankala lukea itkemättä.

Tänään uutisissa kieliopin opetuksen palauttamista tutkivan työryhmän jäsen sanoi vakavalla ilmeellä, että äidinkielen opettajat täytyy uudelleenkouluttaa, sillä heillä ei ole kunnon käsitystä kieliopista. Toisella rintamalla New South Walesin (osavaltio) opetusministeri totesi tovi sitten, että holokaustin opetus pitäisi sisällyttää opetussuunnitelmaan pakollisena. Toisin sanoen tällä hetkellä ainakin peruskoulun (ellei lukionkin) voi läpäistä ilman mainintaa kyseisestä tapahtumasta.

Viisumianomus

Olemme käyttäneet suurimman osan kuluvan kuukauden vapaa-ajasta viisumianomuksen valmisteluun. Nykyinen working holiday -viisumini olisi umpeutunut tämän kuun lopussa, ja olemme asuneet parisuhdeviisumiin vaaditut 12 kuukautta yhdessä (himpun verran alle 11,5 kk tarkalleen ottaen), joten nyt oli oikea aika vaihtaa viisumia.

Aamulla käsissämme oli 5 cm paksu nivaska anomukseen vaadittuja lomakkeita ja oikeaksi todistettuja liitteitä, joiden kokoon saamiseksi oli nähty vaivaa Alycian ja minun lisäksi molempien perheiltä. Alycia oli varannut ajan anomuksen jättöön noin viikkoa aikaisemmin, ja aamulla olo oli kaiken valmisteluun jälkeen hyvin odottava. Muiden kokemuksien perusteella käsittely tulisi kestämään mitä vain muutaman päivän ja kahdeksan kuukauden väliltä.

Saavuimme paikalliseen ulkomaalaisvirastoon kahdelta iltapäivällä. Vastaanottovirkailija säikäitti etsimällä nimeäni listasta, mutta painuen vähin sanoin takahuoneeseen, kun sitä ei listasta löytynyt. Huoleen ei kuitenkaan ollut syytä, ja muutaman minuutin päästä pääsimmekin jo aloittamaan haastattelun. Virkailija oli nuorehko nainen, joka aloitti keräämällä vaaditut lomakkeet ja liitteet. Tämän jälkeen alkoi kyselemään parisuhteen yksityiskohtia. Kysymykset eivät olleet mitenkään erityisen hankalia. Pitkästä aikaa tavattu sukulainen esittäisi todennäköisesti samat kysymykset. Emme yrittäneet vastata kysymyksiin väkinäisen yksimielisesti, vaan molemmat esittivät oman näkemyksensä, jotka olivat välillä melko kaukanakin toisistaan.

Noin 20 minuuttia kestäneen haastattelun lopuksi virkailija kysyi, että voisimmeko mennä vaikka kahville, sillä aikaa kun hän viimeistelisi paperityöt, ja että kaiken pitäisi olla valmista noin tunnin päästä. Alycia ei ollut varautunut ollenkaan näin nopeaan käsittelyaikaan, ja varmistelikin virkailijalta, että oliko hän ymmärtänyt virkailijan kysymyksen oikein. Minä taas olin vain hyvin tyytyväinen :)

Nykyisellä viisumillani voin siis olla australiassa kaksi vuotta väliaikaisella asumisluvalla, jonka jälkeen minulle myönnetään pysyvä asumislupa lähes automaattisesti. Siinä missä edellinen viisumini toi työnantajien mieleen lähinnä reppumatkaajan, tällä viisumilla työnhaun pitäisi luistaa paremmin. Normaali vähimmäisvaatimus on yleensä pysyvä asumislupa, mutta käsittääkseni väliaikainenkin asumislupa kelpuutetaan näissä tilanteissa.

Seuraavaksi pitäisi sitten vain löytää kunnollinen asunto! Töistä sen verran, että hommat sujuu hyvin. Sain sellaisen vaikutelman, että ehdin tehdä enemmän tulosta ensimmäisessä viikossa, kuin puoliaikaisena projektissa ollut vakinainen työntekijä oli ehtinyt tehdä kahdessa kuukaudessa. Itselläni on ollut hieman vaikeuksia nähdä tulosta, sillä olen tehnyt "pelkkää" tutkimusta tähän asti. Toisaalta NICTA onkin tutkimusorganisaatio.