Kertaamista

Saavuin aamulla ensimmäisenä toimistoon odottamaan kouluvierailun alkua. Olin itseasiassa minuutin pari myöhässä. Pikku hiljaa porukkaa valui lisää paikalle, ja Kylie (asuntolan johtaja) sanoi hymyillen, että minulla on tällä kertaa samat luokat kuin viime kerralla. Yhdyin leikkiin mukaan ja sanoin "Nooo, it can't be!". Pian selvisi, ettei hän sanonutkaan sitä vaan kiusallaan. Tulisin puhumaan samoille ipanoille kuin vain pari kuukautta sitten. Tässä vaiheessa alkoi vähän jännittää, että mitä ihmettä minä niille kertoisin, kun olen jo kertonut kaiken pari kuukautta sitten.

Luokkia oli onneksi vain kolme, ja päädyttiin menemään niihin pareittain tekemään 20 minuutin sessio kunkin luokan kanssa. Kaverinani oli Jason New Yorkista. Aika kuluikin mukavasti näin, vaikka tietty on vähän haastavaa, kun yritetään puhua kahdesta aivan eri paikasta melkein yhtä aikaa.

Kun 3-luokkalaiset kysyivät minulta suosikki tv-ohjelmaani, minulle ei tullut mieleen muuta kuin Simpsonit. Vähänkö sillä sai suosiota :) Siitä joku kehitti jatkokysymyksen, että mikä on suosikki DVD:ni. Tavoitteena oli selkeästi saada minut vastaamaan, että Simpsonit, ja ei tullut mieleen parasta leffaa niin heitin että Team America. Opettaja korjasi nopeaan, että he eivät ole sitä nähneet ja puhetyylistä huomasi, että hyvä kun eivät :)

Sen kertominen, että meillä on kolme eri tapaa laskea kymmeneen oli hyvin vaikeaa varsinkin nuorimmille. Se kuulostaa niin uskomattomalta, että he ymmärtävät sen melkein väkisin väärin, ennen kuin siitä antaa esimerkin. Ehkä se on vaikeaa vanhemmillekin, mutta he eivät paljasta sitä niin selvään :)

Suurin osa lapsista muisti minut edelliseltä kerralta, ja muutama muisti jopa nimenikin. Maan muistaminen tuotti hieman haastetta, mikä on kyllä ymmärrettävää, kun kummallakin kerralla he ovat nähneet tunnin aikana lie kuinka monen maan kansalaisia.

Kaiken tämän tarkoituksena on kuulemma kitkeä rasismia alueelta heti juuresta lähtien, tosin minä en ole huomannut täällä minkäänlaista rasismia toisin kuin Suomessa, missä se on melkein osa jokapäiväistä elämää. Kunhan nyt ei vain puhuta laittomien maahanmuuttajien kohtalosta täällä suunnassa. He joutuvat viettämään keskitysleirimäisissä olosuhteissa joskus vuosiakin saadakseen päätöksen.