Tiesin kyllä, että edellisestä viestistäni oli pitkän aikaa, mutta yllätyin kun huomasin, että siitä on jo lähelle vuosi. Mitään ei onneksi ole menetetty, sillä kaikki aikani on mennyt työhön ja ennen kaikkea opiskeluun. Asiat ovat nyt kuitenkin muuttumassa.
Keskiviikkona oli näillä näkymin viimeinen tenttini, joten nyt voin aloittaa diplomityön teon. Työ pitää pusertaa kesässä, sillä olen päättänyt yrittää muuttaa Australiaan tänä syksynä. Oleskeluluvan hankkiminen tulee olemaan vähintäänkin työlästä, mutta kaikki edellytykset siihen minulla pitäisi olla. Työpaikkakin pitää löytää, mutta onneksi Australiassa on työntekijäpulaa IT-alalla.
Tavoitteet lyödään tietty heti taivaisiin muuton suhteen, jottei vahingossa tyydytä liian vähään. Eli optimityöpaikka olisi varmaankin Australian Google ja asuinpaikka kävelymatkan päässä surffauskelpoiselta rannalta Sydneyssä :) No, kuuden kuukauden päästähän se nähdään, että olenko päässyt edes koko saarelle :)
25. toukokuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Hienoa, toivotaan parasta :) (olen seuraillut sun blogia ennen kun lähdit ausseihin sieltä paluuseen saakka - myös Sydneyssä olleena.)
Ohoh, enpä odottanut, että kukaan tuota viestiä huomaisi vielä vähään aikaan. Kiva kuulla, ettei tämä ole aivan päiväkirja :)
Buhuu. Jos muutat ni täytyy tulla kylään. Onneks palkka nousi just ni ehkä mullon jonain vuonna varaaki matkaan!
Läksiäisbileistä tulee suuret :)
Heh, vai Australiaan... No se menee sit siinä samalla kun Uuden-Seelannin reissu, sit joskus 2010 tms. :)
Jahas!
Pakko lähtee nörää kenguruitten kanssa! Onnea vaan elämiselle Australiaan!
Jätkästä tulee uusi Steve Irwin ;)
Vois joskus valovuosien päästä tulla sit kyläilemään sinne.
T. Jukka "Arma" H.
ps. Just look at the size of that thing!
No nyt se lähti, läksiäisetkin oli hyvät :) Tsemppiä vain ja näkyillään joskus parin vuoden päästä!
Lähetä kommentti